IL: Yksi Norjassa kadonneista suomalaisista on peruskoulun tuntiopettaja

Lehtikuva Norja 2
Kadonneiden auto löydettiin läheltä vuorta, jossa neljän hengen ryhmä oli.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 04.01.2019 22:31

MTV UUTISET

Kolmen Norjassa kadonneen suomalaisen uskotaan kuolleen lumivyöryn alle. Yksi heistä on Iltalehden saamien tietojen mukaan peruskoulun opettaja Kemiönsaaressa sijaitsevassa Dalsbrukin koulussa. 

Lehden vahvistamien tietojen mukaan yksi kadonneista on opettanut monta vuotta fysiikkaa Dalsbrukin koulussa.

Dalsbrukin koulun kriisiryhmä järjesti koululle keskustelutilaisuuden perjantai-illaksi.

Kolme Pohjanmaalta kotoisin olevaa, suomenruotsalaista miestä on kadonnut Pohjois-Norjassa. 

Miehet olivat osallistuneet lähellä Tromssaa Axxell-kansalaisopiston eräopaskoulutuksen opiskelijayhdistyksen järjestämälle jääkiipeilykurssille.

Kurssin jälkeen kolme suomalaista miestä ja yksi ruotsalainen nainen lähtivät omatoimisesti retkelle kohti Blåbärfjelletin vuoren huippua. Alueella tiedettiin sattuneen katoamisen aikaan suuri lumivyöry.

Norjan poliisi ilmoitti perjantaina muuttavansa kadonneiden etsinnän uhrien etsinnäksi.

Tuoreimmat aiheesta

Norja