Suomalaisten varautuminen hätätilanteista selviytymiseen on huonontunut viime vuosina, joten kansalaisia koulutetaan ilmaiseksi kotivarautumista varten.
– Aiemmin suomalaisilta löytyi moottorisahoja, joilla raivata tiellä kaatuneita puita ja ihmiset tulivat auttamaan teiden raivaamisessa meitä apuun tulleita vapaapalokuntalaisia. Nykyisin kaikilla ei ole kotonaan edes vasaraa, toteaa sopimuspalokuntalainen Ilkka Taivassalo Leppävaaran VPK:sta
Taivassalo on yksi 300 vapaaehtoisesta 72tuntia-kouluttajasta, jotka pyydettäessä tulevat kouluttamaan kotivarautumiseen.
– Varautumisen olisi hyvä olla joka päiväistä. Kotitaloudessa olisi hyvä olla kaikki ne perustarvikkeita omin avuin pärjäämiseen kolmeksi vuorokaudeksi, toteaa Taivassalo.
Vanha nokialainen puhelin pelastaa hädän hetkellä
Huomenta Suomessa 29.01. vierailleen Suomen pelastusalan keskusjärjestön johtajan Karim Peltosen mukaan ihmisellä on neljä perustarvetta tällaisessa tilanteessa.
–Yksi on tietysti ravinto, vesi, lämpö ja informaatio. Kaikkiin näihin voi tavalla tai toisella varautua, opastaa Peltonen.
Peltosen mukaan Suomi on erittäin haavoittuvainen sähkö-ja tietojärjestelmien osalta.
Näin talvella kerrostalo jäähtyy jo vuorokaudessa nolla-asteiseksi. Bensaakaan ei saa tankattua sähkökatkon aikaan.
Taivassalo kertoo, että heidän asuessaan Vihdissä he oppivat kantapään kautta sen, että auton tankissa pitää olla aina puolitankkia bensaa.
– Meillä oli sähkö poikki jo toista päivää ja lähdin tankkaamaan, että pääsemme perheen kanssa mökille, jossa on kaivo ja takka. Yritin tankata, mutta eihän mistään saanut bensaa sähkökatkon aikana, toteaa Taivassalo.
Taivassalon mukaan heillä on nykyisin vielä vettäkin pari sankollista varalla, koska sähkökatkon aikana ei saanut WC:tä laskettua kuin kerran, mutta näillä sankolla sen voi huuhtoa useamman kerran.
Taivassaloilla on paristoja varastossa, varavirtalähteitä puhelimeen, mutta tosipaikan tullen vanha puhelin otetaan käyttöön.
– Nykypuhelimesta loppuu helposti akku ja vaikka muutama powerbank on niin, mulla on perinteinen tämä vanha Nokian matkapuhelin, jossa akku kestää lähes kaksi viikkoa, vinkkaa Taivassalo.