Ilman esi-isän saamaa ylennystä ei Suomessa olisi nyt laulajaa nimeltä Suvi Teräsniska – tällainen olisi hänen nimensä: "Kuulostaa Euroviisu-voittajalta"

2:07img
Mikä Suvi Teräsniskan nimi nyt olisi? Katso videolta!
Julkaistu 14.03.2021 13:02
Toimittajan kuva

Jasmin Vainio

jasmin.vainio@mtv.fi

Suvi Teräsniska saa kuulla kiinnostavia asioita sukujuuristaan Sukuni salat -ohjelmassa. 

Laulaja Suvi Teräsniska selvittää Sukuni salat -ohjelman avulla, kuinka pitkälle hänen lappilaisjuurensa ulottuvatkaan.

Ohjelmassa selviää, että ilman Suvin esi-isän saamaa ylennystä ei hänen sukunimensä olisi Teräsniska.

Suvin isänpuolen, eli Teräsniskan suvussa on paljon kaivosalan ihmisiä. Myös laulajan isä on työskennellyt kaivosalalla.

Selviää, että myös Suvin suvun kantaisä on ollut kaivoksella töissä. Vielä tuohon aikaan Teräsniska-sukunimi oli ruotsinkielinen, kunnes Suvin isovaari käänsi sen suomeksi.

Suvin esi-isä nimitettiin kaivoksella työskennellessään kaivosvoudiksi. Se oli ratkaiseva tekijä siinä, että suomessa on nyt laulaja nimeltään Suvi Teräsniska. 

Ohjelman juontaja Marja Hintikka kertoo laulajalle, mikä hänen sukunimensä olisi, jos ylennystä ei olisi tapahtunut. 

– Se kuulostaa kyllä kieltämättä vähän Euroviisu-voittajalta, Hintikka naurahtaa.

Mikä Suvi Teräsniskan nimi nyt olisi? Katso videolta!

Suvi Teräsniskan jakso nähtävissä jo mtv-palvelussa! Jakso tulee MTV3-kanavalla 15.3. kello 20 alkaen!

Voit katsoa sen myös C Moresta. 

Tuoreimmat aiheesta

Suvi Teräsniska