Ilmastotoimia vaativat nuoret pyytävät nyt aikuisia kanssaan lakkoilemaan, kun tuhannet koululaiset ja opiskelijat osoittavat tänään mieltään ympäri maailman toisessa kansainvälisessä ilmastolakossa.
Ilmastolakkoilun kansainväliseksi kasvokuvaksi noussut ruotsalainen Greta Thunberg ja 46 muuta nuorta eri puolilta maailmaa vetoavat Guardian-lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan aikuisiin, jotta he kuulisivat nuorten huolen.
– Monet aikuiset eivät ole ymmärtäneet, että nuoret eivät voi pysäyttää ilmastokriisiä yksin, nuoret kirjoittavat.
– Olemme pahoillamme, että tämä on teille epämukavaa. Mutta tämä ei ole vain yhden sukupolven tehtävä. Se on ihmiskunnan tehtävä.
Nuoret kirjoittavat heidän vanhempiensa olevan kiinnostuneempia heidän lasten koulunumeroista, uusista dieeteistä ja Game of Thronesin tapahtumista kuin ilmastonmuutoksesta.
– Ei riitä sanoa, että nuoret tekevät mahtavaa työtä ja että olisin tehnyt samoin, jos olisin nuori. Se ei riitä, mutta kaikki voivat ja kaikkien pitää auttaa.
Ilmastolakkoilijat haluaisivat nähdä aikuiset mukana osoittamassa mieltä etenkin syyskuussa, jolloin YK:n pääsihteeri on kutsunut koolle ilmastohuippukokouksen.
– Laskemme teidän varaanne, nuoret päättävät kirjoituksen.
Tuhansia mielenosoituksia
Lapset ja nuoret ympäri maailmaa ovat osallistuneet tänään perjantaina toiseen kansainväliseen ilmastolakkoon.
Mielenosoituksia on järjestetty yli sadassa eri maassa tuhansissa eri paikoissa. Joidenkin tietojen mukaan ilmastolakkotapahtumia on jopa yli 4 000.
Etukäteen kansainvälisen ilmastolakon järjestäjät arvioivat, että tänään mieltään on ollut enemmän ihmisiä kuin maaliskuun ensimmäisessä kansainvälisessä tapahtumassa. Tuolloin järjestäjät kertoivat, että 1,4 miljoonaa ihmistä ilmastolakkoili samana päivänä eri puolilla maailmaa.
Ilmastolakkoliike alkoi viime syksynä, kun 16-vuotias Greta Thunberg jäi Ruotsin parlamenttivaalien alla Thunberg on ollut koulusta pois perjantaisin voidakseen osoittaa mieltä ilmastotoimien puolesta. Tänä perjantaina Thunberg on lakossa jo 40. viikkoa.
Viesti hallitusneuvotteluihin
Mielenosoituksia on järjestetty tänään myös Suomessa. Kansainvälisen Fridays for Future -sivuston mukaan ilmastolakkoilijat ovat kokoontuneet Suomessa 24 paikassa Helsingistä Rovaniemelle.
Helsingissä lakkoilijat halusivat tänä aamuna luovuttaa vetoomuksen tulevalle hallitukselle, mutta STT:n mukaan hallitusneuvottelija Antti Rinne (sd.) ei ehtinyt vastaanottamaan vetoomusta. Ainakin vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ja keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni kävivät kuitenkin tapaamassa nuoria Säätytalon edustalla.
Tämän jälkeen ilmastolakkoilijat ovat osoittaneet mieltään eduskuntatalon portailla.
– Täällä on ihan hullusti väkeä! iloitsee aktiivinen ilmastolakkoilija Atte Ahokas Twitterissä.