Suomen kierretyimmäksi veroksi usein tituleerattu koiravero lakkautetaan kokonaan. Muutos astuu voimaan kahden viikon kuluttua, 15. kesäkuuta.
1:44
Vuonna 1982 kuntia työllistivät koiraverot. Koiraveroilmoituksia nimittäin tehtiin laiskasti, ja kunnat aloittivat pimeiden piskien jahdin. Pelkillä haukuilla ei rikkeestä selvinnyt. Katso vanha uutisjuttu!
Valtiovarainministeriö tiedottaa, että valtioneuvosto esittää koiraveron lakkauttamista.
Tasavallan presidentin odotetaan päättävän lain kumoamisesta huomenna perjantaina 1. kesäkuuta. Muutos astuu voimaan pikaisesti, jo 15. kesäkuuta.
Koiraveron periminen on ollut kunnan omassa päätösvallassa, ja viime vuosina kunnat ovat luopuneet siitä yksi kerrallaan.
Viimeksi siitä luopui Tampere, kaupunginvaltuusto päätti verosta luopumisesta viime vuoden marraskuussa.
Harva maksoi pakollistakaan veroa
Koiraveroa on myös maksettu huomattavan harvoin, ja sitä on luonnehdittu muun muassa Suomen vältellyimmäksi veroksi.
MTV Uutiset kertoi vuonna 2016, että harva helsinkiläinen ja tamperelainen, missä vero tuolloin oli vielä voimassa, maksoi veroa.
Helsingin koiraverorekisteriin oli tuolloin merkitty noin 7 800 koiraa, ja Tampereen rekisteriin noin 3 200 koiraa, joita verot maksettiin.
Samaan aikaan Kennelliitto arvioi, että Helsingissä oli yhteensä 30 000 koiraa ja Tampereellakin on 18 000–20 000 koiraa.
Jos arviot pitivät paikkansa, helsinkiläisistä koirista vain reilusta neljänneksestä maksetiin koiravero kaksi vuotta sitten. Tampereella osuus oli vielä matalampi, alle viidennes.
Vaikka kaikki näistä koirista eivät olleet verovelvollisia, on ero kuitenkin suuri.
Verovelvollisuus määräytyy pysyvän pitopaikan mukaan, minkä lisäksi koiraverosta on vapautettu muun muassa avustaja- ja opaskoirat sekä maanpuolustustehtäviin koulutetut palveluskoirat.