Vuonna 1998 edellistä nousukauttaan elänyt Tampereen Ilves oli lähellä yltää yli vuosikymmenen tauon jälkeen SM-kultaan. Päävalmentaja Vladimir Jursinov junior ja pelaajana hopeajoukkueessa ollut Juha Hautamaa muistelevat aikaa, joka johtikin mestaruuden sijaan valmentajan sokkipotkuihin ja liki konkurssiin.
Ilveksen nousu takaisin SM-liigan kärkitaisteluihin on yksi tarinoista, joka ainakin tällä haavaa jäi näkemättä koronaviruksen takia kesken jääneellä kaudella. Nyt edellisestä mestaruudesta on kulunut jo 35 vuotta ja viimeisimmästä finaalipaikastakin 22.
Kevään 1998 SM-finaaleissa Ilves kohtasi HIFK:n, jonka sen aikainen joukkue on yksi kaikkien aikojen liigaryhmistä – monen mielestä ehkä jopa materiaaliltaan paras: Olli Jokinen, Tim Thomas, Brian Rafalski, Kimmo Timonen, Jere Karalahti, Jan Caloun, Mika Kortelainen, Christian Ruuttu, Jarkko Ruutu ja niin edelleen.
Ilves oli kuitenkin kellistänyt välierissä kahden edeltäneen vuoden mestarin Jokerit suoraan otteluvoitoin 3-0. Ja oli tamperelaistenkin riveissä hurjasti taitoa. Maalilla oli valtakunnan kärkivahteihin lukeutunut Vesa Toskala, äärimmäisen vankka pakisto kanadalaisen Allan Measuresin johdolla ja hyökkäyksessä paljon kokeneita miehiä Raimo Helmisestä ja Vesa Viitakoskesta Hannu Mattilaan ja Juha Järvenpäähän.
Ruotsalaiset Peter Larsson ja playoffeissa liekkeihin syttynyt Robert Burakovsky olivat sarjan ulkomaalaispelaajien eliittiä.
– Meillä oli hyvä joukkue, mutta HIFK pelasi nimenomaan finaaleissa paremmin. Runkosarjassa voitimme heitä vastaan enemmän kohtaamisia, muistelee silloinen päävalmentaja Vladimir Jursinor junior MTV Urheilulle.
Vuoden 1998 SM-finaalisarja HIFK-Ilves on yksi Telian ja C Moren kevään Liigaklassikoista. Ratkaisevan kolmannen ottelun voit nähdä C Moren suoratoistopalvelussa.
Raipen puhe juurtui syvälle muistiin
Loppuottelusarjassa IFK onnistui kuitenkin ottamaan Ilvekseltä aseet pois. Ensimmäinen kamppailu päättyi Helsingissä punapaidoille niukasti 2-0 ja toinen repesi Tampereella rumasti kotijoukkueen 1-7-tappioksi.
Ilves matkusti tämän jälkeen vieraskaukaloon selkä seinää vasten. Juha Hautamaa muistaa tuosta vaiheesta erityisesti edellisen mestaruushuuman vuonna 1985 kokeneen Raimo Helmisen puheenvuoron.
– Enemmän kuin Jursin puheet, minulle jäivät Raipen puheet ja uskon luominen mieleen. Raipehan ei ole mikään puhujapersoona, mutta silloin, kun Raipella on jotain asiaa, kaikki jähmettyvät ja kuuntelevat, Hautamaa kertoo.
– Hän sanoi, että suurimmalle osalle joukkueesta tämä on ainoa mahdollisuus voittaa mestaruus. Se oli niin totta kuin voi olla. Kyllähän sieltä jotkut voittivat mestaruuden jossain muissa joukkueissa, mutta oli loppujen lopuksi itsellenikin ainoa finaali.
– Pakko myöntää, että itselläkin oli sellainen fiilis, että meillä on nyt niin kova runko, että tässä vaan porskutettaisiin ja mentäisiin nousukiitoa eteenpäin.
Helmisen viestin ydin huokui rauhallisuutta: nyt voitto Helsingistä, seuraavaksi uusi yritys kotikaukalossa ja sen jälkeen viides finaali voi päättyä jo miten vain.
Liigajumbosta rakennettiin uutta dynastiaa
Ilves sai koottua rivinsä viimeiseen iskuun. Ottelu eteni jatkoerään, jonka puolivälin jälkeen nuori Olli Jokinen ratkaisi kamppailun IFK:lle.
– Jälkeenpäin olen pohdiskellut, että mitä me olisimme voineet tehdä toisella tavalla, jotta meillä olisi ollut saumat mestaruuteen, Hautamaa miettii.
– Varsinkin välierät Jokereita vastaan pelasimme todella upeaa peliä, ja jos olisimme samalla tavalla pelanneet finaaleissa, olisimme pystyneet laittamaan IFK:n vähän tiukemmalle.
– Heidän puolustuspelinsä oli vain niin kovaa, ettemme päässeet myllyttämään hyökkäystämme samaan tapaan kuin Jokereita vastaan, hän jatkaa.
Vladimir Jursinov juniorille yksityiskohtien muistaminen 22 vuoden takaisesta sarjasta on jo hiukan vaikeaa, mutta enemmän hänelle on jäänyt mieleen koko projektin hienous.
– Ilves oli vuonna 1995 koko SM-liigan viimeinen, kun tulin joukkueeseen. Rakensimme hyviä joukkueita ja paransimme vuosi vuodelta. Vuotta aiemmin (1997) me johdimme pronssiottelua HPK:ta vastaan jo 2-0, mutta hävisimme sen, Jursinov sanoo.
– Tunnelma oli hieno niissä finaaleissa. Vuosia on mennyt, mutta edelleen muistan tamperelaisen yleisön, seurajohdon ja Tampereen kaupungin. Minulle on jäänyt vain hienoja muistoja siitä ajasta. Se on yksi projekteistani, jotka aina muistan.
– Oli kunnia olla siihen aikaan töissä SM-liigassa. Silloin oli hyviä suomalaisia, tshekkipelaajia, venäläisiä ja kanadalaisia. Taso oli aika kova, toteaa nykyisin KHL-seura Traktor Tsheljabinskia valmentava Jursinov.
Potkut tuntia ennen puolivälieräpeliä
Vakuuttava meno jatkui vielä seuraavallakin kaudella 1998-99, mutta puolivälierissä HPK otti niskalenkin viemällä kaksi ensimmäistä peliä nimiinsä. Vain tuntia ennen kolmatta ottelua Hämeenlinnassa Ilveksen silloinen toimitusjohtaja Jussi Toikka antoi Jursinoville potkut.
Seurajohto yritti paniikkinappulaa painamalla herättää viimeisen kerran joukkueen, johon oli tehty isoja satsauksia – rahallisesti aivan liian isoja.
– Se tuntuu jälkikäteen vähän hassultakin, mutta jotenkin se oli viimeinen hätähuuto, ja sen oli tarkoituskin olla sokkihoitoa joukkueelle. Ikävä sanoa, mutta se oli johdolta ihan oikea ratkaisu herätellä joukkuetta. ”Katsokaa, mitä olette saaneet aikaan”, Hautamaa sanoo.
Vladimir Jursinoville neljän vuoden projektin päätös on muisto, jota hän ei edelleenkään kaipaa takaisin. Tapauksen hoitaminen ei mennyt hänelle mieleisellä tavalla.
– Suomessa oli siihen aikaan Hjallis Harkimo (Jokerit), Frank Moberg (HIFK), Mikko Leinonen (Tappara), Harri Lintumäki (HPK), Hannu Ansas (TPS) ja Rauno Mokka (Lukko). He ovat hienoja ihmisiä, ja olen aina arvostanut heitä. He ovat vieneet Suomen jääkiekkoa eteenpäin, Jursinov kertoo.
– Ilveksessä ei riittänyt ammattimaisuutta ja kärsivällisyyttä siinä tilanteessa, hän lisää.
Ilmoitus konkurssista tuli viikkoa ennen kauden alkua
Toikka sai itsekin väistyä toimitusjohtajan paikalta ennen seuraavan kauden alkua. Vuoden 1985 kultasankari Risto Jalo tuli seuran johtoon pelaajauransa päätyttyä. Hän sai käsiinsä yhtiön kirjanpidon, joka oli valtavien satsausten jälkeen pahasti punaisella.
– Viikko ennen seuraavan kauden alkua tuli ilmoitus, että seura menee konkurssiin, Hautamaa muistaa.
– Ripa oli nähnyt talousluvut, teki budjetit ja katsoi, että rahat eivät riitä.
– Joukkue oli liian kallis. Nykypäivänä urheilutoimenjohtajat kokoavat vähän eri tavalla joukkueet kuin miten se oli koottu. Se on mennyt siitä niin paljon ammattimaisemmaksi, Hautamaa toteaa.
Tässä kohtaa Jalon oli pyydettävä tilanteessa apua pelaajilta. Raimo Helminen ja muut konkarit olivat valmiina tulemaan vastaan.
– Sitten tiputeltiin palkkoja. Tilanne oli vähän sama kuin mikä tänä keväänä ja kesällä on edessä liigajoukkueilla, Hautamaa viittaa koronaviruksen aiheuttamiin taloustappioihin.
– Neuvottelimme siitä, ja pelaajat tulivat vastaan. Yllättävän hyvin siitä päästiin kuitenkin yli. Siinäkin oli erittäin suuri osuus Raipella ja muilla kokeneilla pelaajilla, että paketti pysyi kasassa, Hautamaa kiittelee.
Juttua korjattu klo 8.56: Finaalien ensimmäinen ottelu päättyi HIFK:lle 2-0, ei 1-0.