Ilves on odottanut jo 39 vuotta – edellisen mestaruusmaalin laukonut Risto Jalo linjaa: "Liian pitkä aika"

3:25img
Ilveksen edellisestä mestaruudesta 39 vuotta – "Liian pitkä aika."
Julkaistu 25.03.2024 09:30
Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Tampereen Ilves on noussut muutaman viime vuoden aikana SM-liigan kärkiorganisaatioiden joukkoon. Syvässä kuopassa niin taloudellisesti kuin menestyksen osalta ollut Ilves janoaa kahden viime kevään pronssimitalien jatkoksi Suomen mestaruutta. Edellisestä tulee tiistaina kuluneeksi 39 vuotta.

Pääkuvan videolla Tulosruudun juttu Ilveksen pitkästä odotuksesta SM-liigassa. 

Vuonna 1985 Tampere oli keltavihreä. Ilves pelasi loppuotteluissa TPS:ää vastaan, mutta alku näytti vaikealta. TPS johti loppuottelusarjaa jo voitoin 20, kun Ilves heräsi. Sarja venyi viidenteen ja ratkaisevaan otteluun, joka pelattiin 26. maaliskuuta Turussa. Ilveksen sankariksi nousi Risto Jalo, joka nosti kahdella maalillaan tamperelaiset 3–2-voittoon, ja mestaruusjuhlat pääsivät alkamaan.

Samainen Jalo tuli konkurssikypsän Ilveksen toimitusjohtajaksi keväällä 2017. Askel askeleelta seuran talous on saatu raiteilleen ja menestys on seurannut perässä. Nyt Ilves on paitsi taloudellinen menestys, myös yksi suurimmista mestarisuosikeista. 

Jalo sanoo, että 39 vuoden odotus saisi jo päättyä.

Kyllä se on liian pitkä aika. Kyllä tässä jo tosi mielellään soisi ilvesläisille mestaruuden jonain päivänä. Silloin aikanaan ajatteli, että kyllä niitä rupeaa siitä tulemaan, Jalo hymyilee.

Vuonna 1985 Ilveksen edellisestä mestaruudesta oli kulunut aikaa 13 vuotta.

Meitä oli silloin nuori porukka, mutta oli tosi lahjakkaita kavereita. Siitä nipusta monelle tuli pitkä ura. Osa lähti NHL:ään. Silloin ei varmaan ollut ihan sellaisia odotuksia, mitä tänä päivänä ehkä on.

Jalon lisäksi joukkueessa pelasivat muun muassa sellaiset tulevat tähdet kuin Raimo Helminen, Mikko Mäkelä, Ville Siren, Jukka Tammi ja Jarmo Myllys. Parikymppisiä nuorukaisia jokainen.

LUE MYÖS: Antti Pennanen kohautti erikoisella Toronto-heitollaan – yksi Ilvekseen liittyvä ilmiö hämmentää yhä: ”Sitä on vaikea selittää”

LUE MYÖS: Liigaviikossa linjaus SM-liigan mestarista – Petteri Sihvonen nimesi kaksi kovinta haastajaa

Kevään 1985 mestaruuden jälkeen Ilves pelasi loppuotteluissa keväällä 1990 ja edellisen kerran keväällä 1998. Keväällä 2001 joukkue ylsi pronssille, mutta muuten viime vuosikymmenet ovat olleet laihoja. Sitten kurssi kääntyi.

Keväällä 2017 saatiin enteitä paremmasta. Ilves pakotti suuren mestarisuosikin Tapparan puolivälieräsarjassa seitsemään otteluun. Kassa kiitti, kun täpötäysi Hakametsän jäähalli jännitti paikallistaistoa jatkopaikasta. Muutaman vuoden rakentamisen jälkeen Ilves on saatu loistoiskuun niin kentällä kuin taloudellisesti.

Kahdella edellisellä tilikaudella Ilves on tehnyt yli kolmen miljoonan euron verran voittoa. Samalla seura on noussut SM-liigan suurten joukkoon.

Jalon mukaan samanlainen taloudellinen ilotulitus ei kuitenkaan ole jatkumassa.

Saatiin pariin edelliseen kauteen vähän buustia muutosta areenalla, MM-kisoista saatiin hyvää aitiomyyntiä. Siinä mielessä saatiin vähän ekstraa, mikä ei enää toteudu. Tietysti kaikki kustannukset ovat nousseet samalla lailla kuin kaikilla muilla. Kyllähän tämä meille maksaa vähän enemmän joihinkin pikkuhalleihin verrattuna, kun pelataan täällä, Jalo sanoo.

Tämä loppu (pudotuspelit) määrittelee sitten, ollaanko plussan puolella vai nollissa vai miinuksella. Mutta ei sellaista voida odottaa kuin parina edellisenä vuotena.

Joka tapauksessa seuran tilanne on tulevaisuuteen katsottaessa hyvä. Nykytilanteessa Ilves on potentiaalinen mestarikandidaatti jokaisella kaudella.

Sanotaanko, että koko aika jos ollaan tuolla neljän sakissa, niin uskon, että jonain päivänä se mestaruus tulee sieltä. Nyt on perusleiri saatu niin sanotusti hinattua ylemmäs. Pari edellistä kautta lopputulos on osoittanut sen. Nyt sitten kohti finaalia ja aika näyttää, kuinka poikain käy, Jalo sanoo.

LUE MYÖS: Kommentti: SM-liigassa uskomaton tilanne päällä – yksi poliittinen peikko kummittelee kevään yllä

Onko mestaruuden vuoro jo tällä kaudella, sen kevät näyttää. Ilves kokosi kaudelle nimivahvan joukkueen, jota on vahvistettu kauden aikana muun muassa Sami Nikun ja Adam Clendeningin kaltaisilla tähtivahvistuksilla. Seura on lyönyt suuren vaihteen silmään päävalmentaja Antti Pennasen viimeisellä Ilves-kaudella. Pennanen siirtyy kesällä maajoukkueen päävalmentajaksi, ja Ilveksessä alkaa jonkinlainen joukkueen uudelleen rakentaminen.

Onko nyt se etsikkoaika, kun mestaruus pitää ottaa?

En tiedä, pitääkö se ottaa, mutta tässä on Antin aikana hommaa saatu kehitetyä ja mielestäni on pystytty kasaamaan sellainen joukkue, jolla voi pärjätä vaikka kuinka hyvin. Kyllä meillä palikat on kaiken kaikkiaan kunnossa ja näköjään tuleva maajoukkuevalmentaja siinä johtamassa, että en mää itse ainakaan tämän parempaa voisi odottaa.

Ilveksen pudotuspelikevät ei kuitenkaan ole alkanut ruusuisesti. Jalon haastattelun jälkeen joukkue on hävinnyt kaksi ensimmäistä puolivälieräotteluaan jatkoerissä KalPalle. Kolmas ottelu pelataan maanantaina Tampereella.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga