Influenssan huippukausi yhä edessä – peräkkäiset flunssat nyt ihmisten riesana

FLUNSSA
AOP
Julkaistu 10.01.2025 14:24

MTV LIFESTYLE – STT

Talvisessa Suomessa niistetään ja yskitään, mutta mitään erityisen pahaa tautiaaltoa ei ole liikkeellä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Influenssatapausten määrät ovat nousussa, mutta vielä ei olla epidemian huipussa.

Iso osa hengitystieinfektioista on tavallista flunssaa, jota aiheuttavat sadat eri virukset. Moni on huokaillut, miten pitkään flunssainen olo tuntuu jatkuvan.

–  Usein kyse voi olla siitä, että tartuntoja on saanut parikin perätysten ja tauti vaikuttaa siksi pitkittyvältä, kertoo ylilääkäri Leif Lakoma THL:stä.

Toistuvia ja osin pitkittyneitäkin flunssia on erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla, sanoo infektiosairauksien ja sisätautien erikoislääkäri Veli-Jukka Anttila terveysyritys Mehiläisestä.

–  Tällaisia potilaita on tullut aika paljon vastaanotolle. Ihmiset ovat olleet huolissaan, onko heillä joku perussairaus tai muu.

Lue myös: Nämä asiat ovat myrkkyä aivoille – "Selkeitä merkkejä, että nyt jotain voi olla tiukasti pielessä"

Oireet ovat Anttilan mukaan perusterveillä yleensä aika helppoja: kurkkukipua, pientä kuumetta ja nuhaa.

Anttilan neuvot tautiketjujen välttämiseen ovat tuttuja: pese käsiä, pysy runsaiden oireiden kanssa kotona, yski hihaan ja käytä flunssaisena ihmisten parissa liikkuessasi maskia.

Influenssa vielä kysymysmerkki

Viime vuosina influenssaa on ollut runsaasti jo vuodenvaihteen lomakauden jäljiltä, mutta nyt tautihuippu näyttää siirtyneen myöhemmäs. Lakoman mukaan vielä on aikaista arvioida, kuinka pahaksi epidemia kehittyy ja miten hyvin influenssarokote tautia ehkäisee.

Kun epidemia on vasta alkuvaiheessa, rokotteen ehtii vielä hyvin ottaa.

Viime vuoden riesat laantumassa

Suomessa oli viime vuonna ennätysmäärä hinkuyskätapauksia, mutta tilanne on lokakuusta lähtien ollut rauhoittumaan päin.

Pahimmillaan hinkuyskä voi olla hengenvaarallinen alle 1-vuotiaille ja erityisesti vastasyntyneille, jotka eivät ole ehtineet saada yhtäkään rokoteannosta tai joiden äitejä ei ole rokotettu raskauden aikana. THL suosittelikin elokuussa hinkuyskärokotteen tehosteannosta raskaana oleville.

– Suositus on toistaiseksi voimassa tammikuun loppuun, eikä sen jatkosta ole vielä päätöksiä, Lakoma kertoo.

Myös mykoplasmaa rekisteröitiin viime vuonna ennätyksellisen paljon. Tapauksia on yhä tavanomaista enemmän, vaikka määrät ovat olleet parisen kuukautta laskussa.

Varuskuntia riepotellut adenovirusepidemia näyttäisi sekin olevan taittumaan päin. Testeillä todennetut tartuntamäärät ovat Lakoman mukaan vähentyneet lokakuun alkupuolelta lähtien.

Varuskunnissa otettiin kuitenkin varotoimet käyttöön, ja palveluksensa juuri aloittaneet alokkaat on tautien välttämiseksi jaettu toisistaan erillään pidettäviin osastoihin.

Rs-virustartunnat kasvussa

Rs-viruksen aiheuttamat hengitystieinfektiot ovat lisääntyneet, mutta vielä ei ole epidemian mitoissa.

Rs-virus on pienten lasten yleisin virustauti. Lisäksi sitä todetaan runsaasti vanhuksilla.

Myös koronatilanne on rauhallinen. Loppuvuoden 2023 kaltaista voimakasta tautiaaltoa ei ole nähty, Lakoma kertoo.

Noroviruksesta ei merkkejä

Lapissa Käsivarren retkeilykohteissa todettiin äskettäin vatsatautia. Lakoma muistuttaa, että vatsatautien aiheuttajia on useita ja esimerkiksi adenovirus voi oireilla myös vatsatautina.

Herkästi tarttuva norovirus aiheuttaa yleensä vuosittain yhden vatsatautien piikin, usein tammi–maaliskuussa. Taudista ei ole vielä nousun merkkejä THL:n tartuntatautirekisterissä.

Tuoreimmat aiheesta

Terveys ja hyvinvointi