ABC-lataus kertoo ylittäneensä tavoitteensa avattuaan yli 500 uutta sähköautojen latausapistettä vuoden sisällä. Avatuista pisteistä 300 oli teho- tai suurteholatauspisteitä.
Sähköautojen latausverkko laajenee vuosittain sähköautoilun lisääntyvän suosion myötä. Myös lataustapahtumien määrä kasvaa voimakkaasti. ABC-latausten määrät ovat nousseet ketjulla miljoonalla puolessa vuodessa, kertoo SOK tiedotteessa.
Loppuvuoden lomaliikenteelta odotetaan myös paljon, sillä tulossa lienevät ABC-latauksen kaikkien aikojen vilkkaimmat päivät.
– Voimme ylittää ensimmäistä kertaa jopa 10 000 lataustapahtuman rajan yhden päivän aikana. Lataustapahtumat jakaantuvat toki laajaan verkostoomme, mutta ruuhkahuippuina kannattaa ennakoida, ABC-latauksesta vastaava Olli Tervonen SOK Liikennekaupasta kertoo tiedotteessa.
Loppuvuodelle osuu myös ABC-latauksen reilun kaksivuotisen historian kahdes miljoonas lataus.
– Verkostomme miljoonas lataus tehtiin kesän korvalla toukokuun lopussa eli määrä tuplaantuu reilussa puolessa vuodessa, Tervonen sanoo.
Suosio näkynyt myös muualla
Olemme aiemmin kertoneet Ikean ja Lidlin muuttaneen aiemmin maksuttomat latauspisteensä maksullisiksi niiden suosion kasvettua.
Lidlin kiinteistöpäällikkö Arttu Puhakka kertoi MTV Uutisille huhtikuussa 2023, että lataamisen muuttaminen maksulliseksi tasasi latureiden käyttöastetta.
– Saatavuus on parantunut eli aiempaa useampi pääsee lataamaan autoaan.