Amerikkalainen tutkija ja lääkäri Eric Topol on ottanut kantaa Intian Delta-muunnoksen vakavuuteen Twitterissä.
Hän on julkaissut taulukon, jossa eri koronamuunnoksia vertaillaan keskenään. Lähteenä taulukossa on käytetty The Lancet -tiedelehdessä julkaistuja tutkimuksia sekä Englannin terveysviranomaisen, PHE:n, tietoja.
Topol kertoo, että nyt kehitetyt rokotteet antavat suojan vakavalta koronataudilta kaikilta tähänastisilta virusmuunnoksilta. Se on hyvä uutinen.
– Huono uutinen on Delta-virus, joka on pahin, jonka olemme nähneet tähän asti, Topol toteaa ja viittaa niin sanottuun Intian-virusmuunnokseen.
Topolin tekemän taulukon mukaan Delta-muunnokselta suojautuminen vaatii kaksi rokoteannosta. Muussa tapauksessa variantti väistää ihmisen immuunivasteen, sillä yksi rokote antaa vain noin 30-prosenttisen suojan. Muunnos myös leviää herkästi.
Jos Tviitti-upotus ei näy yllä, voit katsoa sen tästä linkistä.
Esimerkiksi niin sanottu Britannian virusvariantti eli Alfa-virus leviää myös aiempaa helpommin, mutta se ei väistä kehon synnyttämää immuunivastetta.
Intian-muunnos näyttänyt voimansa
Intian koronamuunnos eli Delta-virusmuunnos on näyttänyt voimansa jo Suomessa.
Kanta-Hämeessä virusvariantti levisi voimakkaasti sairaalassa, ja monet sairastuneet olivat saaneet jo ensimmäisen koronarokotteen.
Topolin taulukosta kertoi aiemmin Suomessa Verkkouutiset.