Intiimialueiden kuivuus on yleinen ongelma – näistä oireista tunnistat sen

Viidennes naisista piti kuivuutta tabuna, josta ei keskustella.Colourbox
Julkaistu 02.12.2013 08:04(Päivitetty 03.12.2013 07:29)

Limakalvojen kuivuus haittaa myös suomalaisnaisten seksielämää, kertoo Taloustutkimus Oy:n ja Dr. Wolffin tutkimus.

Kutittaa, kirvelee. Lähes puolet suomalaisnaisista on kärsinyt emättimen limakalvojen kuivuudesta.

Kuivuus on vaiettu aihe, josta ei keskustella samaan tapaan kuin miehiä vaivaavasta impotenssista. Valtaosa kuivuudesta kärsineistä naisista kuitenkin kokee, että kuivuus vaikuttaa seksielämään.

– Kun nainen ei kostu, seksi sattuu. Sitten tulee ongelmia, seksuaaliterapeutti ja gynekologi Pirkko Brusila toteaa.

– Voi kehittyä vastenmielisyys seksiä kohtaan. Limakalvot ovat kipeät, kutisevat, kirvelevät ja arat, koska ei ole kostuttu. Kun seksi aiheuttaa kipua, tulee välttämisreaktio: en halua tuota, koska se sattuu.

Miten aiheesta puhutaan?

Brusilan mukaan aiheesta puhutaan usein emättimen kuivuutena, mutta tämä ilmaus kattaa vain yhden limakalvoalueen.

– Synnytinelimet on se termi, jossa myös ulkoiset limakalvot ovat mukana. On hyvin tärkeää, että nekin ovat mukana, ei vain emättimen limakalvo.

Taloustutkimus Oy:n ja Dr. Wolffin tutkimuksen mukaan 43 prosenttia naisista on kärsinyt emättimen limakalvojen kuivuudesta.

Viidennes naisista piti kuivuutta tabuna, josta ei keskustella.

Mieluiten limakalvojen kuivuudesta puhuttiin oman gynekologin kanssa. 55 prosenttia olisi puhunut naispuoliselle ystävälle, 53 prosenttia omalle aviomiehelle.

Kuivuvat limakalvot eivät ole vain vaihdevuosi-ikäisten ongelma. Lääkärikään ei kuitenkaan välttämättä osaa ottaa asiaa puheeksi.

– Olen tavannut naistentautien syöpäspesialistin, joka sanoi, että on siinä tilanteessa (sairastuneena) tärkeämpääkin mietittävää kuin seksuaalisuus. Urologien keskuudessa tämä on valitettavan yleinen kommentti, Brusila toteaa.

Seksuaaliterapeutti ja gynekologi Pirkko Brusila

Seksuaaliterapeutti ja gynekologi Pirkko Brusila

Tilanne on kuitenkin muuttumassa parempaan suuntaan. Nykyisin moni lääkäri osaa huomioida intiimialueen ongelmat ja kysellä niistä.

Mikä kuivuttaa aiheuttaa?

Englannissa 60 prosenttia limakalvojen kuivuudesta kärsivistä naisista harrastaa seksiä vain harvoin. 18 prosenttia on lopettanut kokonaan. Suomessa lähes 80 prosenttia kuivuudesta kärsineistä sanoi, että se on haitannut seksielämää.

Esimerkiksi matalahormonisten e-pillereiden käyttö, imetys ja lääkitys aiheuttavat limakalvojen kuivuutta naisen iästä riippumatta. Ongelmaa voivat edesauttaa myös atooppinen iho sekä reumatautien alaryhmä nimeltä Sjögrenin oireyhtymä, jossa limakalvojen kuivuus tyypillinen oire.

Mikä siis avuksi? Vaihtoehtoja on monia. Vaihdevuosi-ikäiselle voidaan määrätä estrogeenipitoisia tuotteita hoitamaan limakalvoja. Jos nainen ei jostain syystä voi käyttää estrogeenipitoisia tuotteita, muut ei-hormonaaliset tuotteet voivat tuoda avun, neuvoo Brusila.

Tutkimuksessa selvisi myös, että…

– 43 prosenttia 18–70-vuotiaista naisista kärsii tai on kärsinyt emättimen limakalvojen kuivuudesta.

– Lähes 80 prosenttia emättimen limakalvojen kuivuudesta joskus kärsineistä sanoi, että se on haitannut heidän seksielämäänsä vähintään jonkin verran.

– Hieman yli 40 prosenttia naisista pitää emättimen limakalvojen kuivuutta vaikeana puheenaiheena. Noin viidennes naisista pitää aihetta tabuna.

– Alle puolet (41 %) naisista on tietoisia siitä, että raskaus voi aiheuttaa emättimen limakalvojen kuivumista. Puolet naisista tiesi, että ehkäisypillerit voivat aiheuttaa ongelmaa.

– 60 prosenttia naisista koki, että naisten seksuaalisista ongelmista tulisi puhua avoimemmin mediassa.

Intiimialueen kuivuutta selvittävään tutkimukseen osallistui yhteensä 1 028 vastaajaa, kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset naiset. Aineiston on tallentanut ja analysoinut Taloustutkimus Oy. Tutkimuksen toimeksiantajana oli saksalainen kosmetiikka- ja hyvinvointialan yritys Dr. Wolff.


Lue myös:

Eikö seksi luista? Näin onnistut taas nauttimaan

Seksi ja rakkaus eivät pelastakaan parisuhdetta


Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle