IS: Hanna-Riikka Siitosen leski palasi töihin – Uusi päivä -sarjan viimeinen jakso kuvataan tällä viikolla

15:26img
Julkaistu 27.07.2018 07:42

MTV VIIHDE

Näyttelijä-laulaja Hanna-Riikka Siitonen nukkui pois maanantaina. Hänen puolisonsa, Uusi päivä -sarjan pääohjaaja Janne Virtanen, on palannut töihin kuvaamaan sarjan viimeisen jakson, kertoo Ilta-Sanomat.

VIDEO: Hanna-Riikka Siitonen ja Nina Tapio muistelivat Taikapeili-yhtyeen tarinaa

Taikapeili-yhtyeestä ja Uusi päivä -sarjasta tuttu Hanna-Riikka Siitonen kuoli maanantaina 23. heinäkuuta 47-vuotiaana. Siitonen sairasti kilpirauhassyöpää 18 vuotta ennen kuolemaansa.

Siitonen on kuulunut Uusi päivä -sarjan näyttelijäkastiin sen alusta saakka, eli vuodesta 2010. Hänen puolisonsa, näyttelijä-ohjaaja Janne Virtanen, on toiminut sarjan pääohjaajana. Sarjan viimeistä jaksoa kuvataan tällä viikolla ja myös Virtanen on palannut töihin suuren surun keskellä.

Sarjan tuottaja Samu Reijonen kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että kuvausviikko on vaikea koko tuotantotiimille.

– Tämä viikko on ollut todella raskas jo senkin takia, että tämä on meidän viimeinen kuvausviikko. Tähän loppuu koko sarjan tuotanto. Voin sanoa, että tämä on meidän kuvausten vaikein viikko. Ei tätä voi tajuta kuin ehkä vasta sitten jälkikäteen, hän sanoo.

Reijonen kertoo, että Virtanen on toivonut töiden jatkuvan tuttuun tapaan.  

LUE MYÖS: Hanna-Riikka Siitosen tarina – monilahjakkuus nousi lavalle ensimmäisen kerran vain 6-vuotiaana: ”Musiikki on ollut aina tärkein juttuni”

– Näin he olivat ehtineet Hanna-Riikankin kanssa puhua. Hanna-Riikka halusi, että Janne tekee Uuden päivän loppuun asti. Pyrimme siihen, että työmme jatkuu niin normaalisti kuin on mahdollista.

– Hänen tahtoaan tässä kunnioitetaan. Hän haluaa tehdä hommia, ja se on iso asia meille. Hän ei tässä kohtaa jää kiinni siihen suruun. Koko työyhteisö pystyy olla Jannen tukena, hän sanoo hiljaa.

Sarjaa koeteltu

Ylen pidetyn Uusi päivä -sarjan tuotannossa on koettu surun hetkiä viime syksystä lähtien. Hanna-Riikka Siitonen on kymmenen kuukauden sisään kolmas sarjassa näytellyt henkilö, joka on kuollut.

Näyttelijä Antti Majanlahti kuoli syyskuussa 2017 vain 50-vuotiaana. Asko Haaviston roolissa nähty Majanlahti menehtyi nukkuessaan saamaansa sydänkohtaukseen.

Sarjassa niin ikään nähty näyttelijäkonkari Tapani Perttu sairasti Parkinsonin tautia ja kuoli kotonaan heinäkuussa 2018. Hän oli 78-vuotias.

Lähde: Ilta-Sanomat

Tuoreimmat aiheesta

Hanna-Riikka Siitonen