IS: Kokkikollega Veijo Vanamo aavisti Jaakko Kolmosen kunnon heikenneen: "Hän oli muuttunut ja laihtunut"

Jaakko Kolmonen
Julkaistu 15.09.2016 08:52

MTV VIIHDE

Rakastettu tv-kokki Jaakko Kolmonen menehtyi syyskuun alussa.

Jaakko Kolmosen tv-kokki-kollega Veijo Vanamo kertoo Ilta-Sanomille aavistaneensa ystävänsä kuoleman. 

– Jaakon kuolema oli yllätys, mutta ei kuitenkaan sataprosenttinen yllätys, Vanamo toteaa Ilta-Sanomille. 

Kolmonen ja Vanamo kokkasivat yhdessä 1970-luvulla Patakakkonen-ohjelmassa. He olivat hyviä ystäviä myös ruudun ulkopuolella. 

– Kun näimme helmikuussa, Jaakko oli jollain lailla toisenlainen, mitä olin tottunut näkemään. Hän oli muuttunut ja laihtunut siitä, kun oltiin edellisellä kerralla tavattu. Hän oli kova liikunnanharrastaja. Hän sanoi, että on jäänyt hiihtämiset vähälle. Se ei soveltunut hänen luonteelleen. Vaikka tapaaminen sujui hyvin, minulla oli tunne, että asiat eivät olleet sinnä kunnossa kuin piti. 

Vanamo ja Kolmonen tapasivat jo vuonna 1959 ravintolakoulu Perhossa, jossa Vanamo toimi Kolmosen opettajana.

Jaakko Kolmonen kuoli äkilliseen sairauteen 75-vuotiaana 3. syyskuuta 2016. Kolmosen poika Petri Kolmonen vahvisti uutisen MTV.fille.

Katso alta Jaakko Kolmosen haastattelu Huomenta Suomessa vuodelta 2013. 

8:15img

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat