IS: Oppilas sai liikuntatunnilla sairauskohtauksen – kuoli myöhemmin sairaalassa

Tiistilä 2
Lehtikuva
Julkaistu 16.09.2018 13:47
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Espoolaisen koulun oppilas joutui tällä viikolla sairaalaan saatuaan sairauskohtauksen liikuntatunnilla. Asiasta uutisoineen Ilta-Sanomien mukaan poika kuoli sairaalassa.

Koulu rehtori vahvisti sairauskohtauksen lehdelle.

– Siellä on ollut sellainen tilanne, että oppilas on saanut liikuntatunnilla sairauskohtauksen ja hänet on viety sairaalaan ambulanssilla.

Rehtori ei kommentoinut oppilaan tämänhetkistä terveydentilaa, mutta Ilta-Sanomien tietojen mukaan poika kuoli sairaalassa.  

STT:n mukaan poika oli Tiistilän koulun oppilas. Koulu on yhtenäisen perusopetuksen koulu, jossa opetetaan sekä alakoulu- että yläkoululuokkia.

Ilta-Sanomat kirjoittaa, että liikuntatunnilla oli suoritettu niin sanottua piip-testiä eli kestävyyssukkulajuoksua.

Testissä juostaan 20 metrin matkaa edestakaisin yhä nopeammin ja nopeammin niin kauan kuin juoksija jaksaa. Testin tarkoituksena on mitata maksimaalista kestävyyttä.

Tuoreimmat aiheesta

Liikunta