Ilta-Sanomat haastatteli tuoretta Eurojackpot-miljonääriä, joka kertoi käyneensä autokaupoilla jo ennen rahojen kilahtamista tilille.
Yksi siilinjärveläisistä lottovoittajista on eläkkeellä oleva Riitta. Riitta on yksi niistä 50:stä K-Supermarket Herkkupadassa porukkapelin ostaneesta, jotka saivat eilen maanantaina yhteensä 92 miljoonaa euroa jaettavakseen.
Pian neljän lapsen isoäiti kertoo Ilta-Sanomille tekevänsä vielä osa-aikatöitä saadakseen laskunsa maksettua. Nyt työt saavat kuitenkin jäädä.
Riitta asuu Siilinjärven keskustassa pienessä kerrostaloasunnossa ja ajaa piskuisella Toyota Aygolla, mutta auto on mennyt jo vaihtoon.
Riitta kertoo suunnanneensa autokaupoille jo viime viikolla. Joku olisi voinut kuvitella, että 1,84 miljoonalla äkkirikastunut hankkisi vähintään tuliterän Mercedes-Benzin tai jonkun muun prameamman kiesin, mutta mitä vielä; Riitta pysyi tutussa merkissä. Aygon on kotipihassa korvannut nimittäin uusi Yaris.
6:06
– Se on hybridimalli. Pitää opetella ajamaan siten, ettei tarvitse enää sitä vaihdekeppiä käytellä, Riitta iloitsi Ilta-Sanomille.
Toyota Yariksen hinnat alkavat noin 15 000 eurosta. Hybridimallin saa halvimmillaan 19 500 eurolla.
Riitan nimi muutettu.