Jari Vilén kommentoi kulukorvauksiaan – IS: Ulkoministeriö tekemässä tutkintapyyntöä poliisille

Suurlähettiläs Jari Vilén kommentoi Facebookissa kulukorvauksistaan noussutta kohua.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin tänään, että ulkoministeriö perii Viléniltä takaisin perusteettomasti saatuja korvauksia lähes 37 000 euron edestä. Takaisin perittävät korvaukset ovat muun muassa puolison ja lapsen muuttomatkakorvauksia sekä paikalliskorotuksen puoliso- ja lapsikorotuksia. Ulkoministeriö aikoo myös tehdä asiasta tutkintapyynnön poliisille.

Ulkoministeriön henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas kertoi Ilta-Sanomille, että ministeriö havaitsi Vilénin perheenjäsenten olleen asemapaikalla Ottawassa vähemmän kuin mitä korvaukset edellyttäisivät.

Vilén kertoo olleensa kulukorvauksiinsa liittyvissä asioissa yhteydessä ulkoministeriöön pian sen jälkeen, kun hänen paluunsa Suomeen varmistui. 

– Työni asemapaikassani Ottawassa jää ennakoitua lyhyemmäksi ja samalla oikeuteni erinäisiin kulukorvauksiin muuttuu sellaiseksi, että joudun palauttamaan minulle ennakkoon maksettuja kuluja.

Vilén kertoo itse tehneensä ulkoministeriölle kirjallisen esityksen, että häneltä perittäisiin liikaa suoritetut ulkomaankomennukseensa liittyvät maksut. 

– Näihin neuvotteluihin liittyen sain toissa päivänä (5.6.) ministeriöstä päätöksen ulkomaanedustuksen korvausten takaisinperinnästä ja olen luvannut maksaa koko summan ministeriölle välittömästi laskun saatuani, Vilén kommentoi.

Vilénin tehtävä Ottawan-edustustossa päättyy kuun loppuun. Vilén päätyi julkisen kohun keskelle viimeeksi toukokuussa saatuaan ministeriöltä kirjallisen varoituksen, koska oli rikkonut virkamiehen käyttäytymisvelvollisuutta. 

Ministeriön mukaan Vilénin käytös täytti epäasiallisen käytöksen, häirinnän sekä seksuaalisen häirinnän määritelmät.

Lue myös:

    Uusimmat