"Isä on hyvä selittämään" – lapset kertovat, mitä isät tekevät ja millainen on hyvä isä

2:25img
"Isä on hyvä selittämään" – lapset kertovat, mitä isät tekevät
Julkaistu 13.11.2022 14:42

Tuulia Kuusela

tuulia.kuusela@mtv.fi

Isällä on lapsen elämässä monta tehtävää, mutta mitä isät lasten mielestä oikeastaan tekevät? Kysyimme asiaa asiantuntijoilta eli lapsilta itseltään isänpäivän kunniaksi.

Seitsemänvuotiaat Charlotte ja Ingrid ovat sitä mieltä, että välillä isät leikkivät ja pelaavat lasten kanssa, esimerkiksi Afrikan tähteä.

Kahdeksanvuotiaan Vilin mukaan isät auttavat läksyissä ja uusien asioiden opettelussa. Kuusivuotias Kasper ei puolestaan haastatteluhetkellä millään muistanut, mitä isät tekevät.

Vilin ja Kasperin mielipuuhaa isän kanssa on esimerkiksi reissaaminen ja kalastus.

Kaikki haastattelemamme asiantuntijalapset ovat yhtä mieltä siitä, että hyvä isä on kiltti, kiva ja avulias. Isien erikoistaidoiksi mainittiin lumilautailu, jalkapallo ja luistelu.

Ingrid kertoo, että hänen isänsä on myös hyvä selittämään asioita.

– Jos mä vaikka kysyn, että miks mä en saa koiraa, niin hän selittää, että koska "sä et oo vielä niin vanha".

Katso lasten vastaukset heidän omasta suustaan yllä olevalta videolta!

Lue myös: Petrillä on kolme lasta kolmen eri naisen kanssa – tällainen on isänpäivä uusperheessä

Jarkko Miettinen esittää Salkkareissa Oliverin, 2, roolihahmon isää: "On tosi hienoa seurata pienen miehen kasvua ja olla osa siinä"

Tuoreimmat aiheesta

Isänpäivä