Miten sujuu yritysjohtajuuden ja perhe-elämän yhdistäminen, kun lapsia on monta? Kaksi suurperheen isää kertoo.
Isänpäivän kunniaksi Uutisaamussa keskusteltiin perjantaina isyyden ja yritysjohtajuuden yhdistämisestä kahden suurperheen isän kanssa.
Lue myös: Haluatko tietää, millä sinun pitäisi oikeasti ajaa? Tämä isänpäivätesti kertoo totuuden!
Perhe-elämän ja työn yhdistämisessä on kehitytty
Accenturen toimialajohtajana työskentelevällä Marko Rauhalalla on viisi lasta ja NØRR3-firman hallituksen puheenjohtaja Antti Ujaisella neljä.
Ujainen sanoo, että nykyisin työn ja perhe-elämän yhdistely onnistuu hyvin. Aina ei ole ollut näin.
– Se vaatii hyvää kalenterointia, välillä hyviä hermoja ja kivoja työkavereita, hän sanoo.
Myös Rauhala sanoo, että nykyisin näiden osa-alueiden yhdistely on helpompaa. Hän arvelee joskus ajatelleensa ehkä enemmän itseään, omaa työtään ja asioitaan, millä on kääntöpuolensa.
Viime vuosina Rauhala arvioi alkaneensa toimia yhä enemmän niin, että hänkin tahtoo olla perheessä primääriaikuinen. Hän on huomannut myös, että kotiin saapuminen työpäivän jälkeen auttaa asettamaan asioita mittasuhteisiinsa.
– On tullut paljon kokemuksia ja viisastumistakin matkan varrella, hän sanoo.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
– On ollut kompleksisuutta perhe-elämässä monellakin tavalla, mutta parempaan ollaan menossa. Ehkä oivallus, jonka viime vuosina olen tehnyt, on se, että tasa-arvoisempi vastuiden jakaminen ja roolin ottaminen tuottaa loppujen lopuksi parempaa tulosta.
Videolla isät kertovat, miten askareet heidän perheissään jaetaan. Lisäksi kuullaan, mistä arjen pyörittämisen vuoksi on jouduttu luopumaan.