Pyynti saattaa loppua kokonaan, sillä maan ainoa valaanpyyntiä harjoittava yritys oli ehtinyt jo kertoa lopettavansa pyynnin tämän kauden jälkeen.
Islanti jäädyttää valaanpyynnin eläinsuojelullisista syistä ainakin elokuun loppuun saakka, kertoo asiasta vastaava hallituksen elintarvikeministeri Svandis Svavarsdottir.
Päätös asiasta tehtiin sen jälkeen kun hallitus oli viime kuussa saanut selvityksen, jonka mukaan valaanpyynti on vastoin Islannin eläinsuojelulakia.
Islannin viimeinen kaupallista valaanpyyntiä harjoittanut yhtiö Hvalur oli jo aiemmin ilmoittanut nykyisen valaanpyyntikauden jäävän yhtiön viimeiseksi, koska pyynti ei ole enää kaupallisesti kannattavaa.
Valaanpyyntikausi Islannissa on perinteisesti kestänyt kesäkuun puolestavälistä syyskuun puoliväliin. On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että yhtiö lähtisi jatkamaan kesken jäävää pyyntiä enää syyskuussa.
Enemmistö vastustaa pyyntiä
Islannin valaanpyyntikiintiö sallii 209 sillivalaan ja 217 lahtivalaan pyytämisen. Pyyntimäärät ovat kuitenkin vähentyneet reippaasti viime vuosina, koska valaanlihan markkinat ovat kutistuneet.
Islannin elintarvike- ja eläinlääkintäviranomaisten sillivalaan pyytämisestä tekemän raportin mukaan pyynti kesti jopa viisi tuntia ja aiheutti eläimelle sietämätöntä tuskaa.
– Jos hallitus ja luvanhaltijat eivät pysty täyttämään eläinsuojelullisia vaatimuksia, tällä toiminnalla ei ole tulevaisuutta, Svavarsdottir perusteli.
Islanti, Norja ja Japani ovat jatkaneet valaanpyyntiä, vaikka eläinaktivistit ja ympäristönsuojelijat ovat vastustaneet sitä kiivaasti vuosikymmeniä.
Tuoreiden mielipidemittausten mukaan Islannissa enemmistö kansalaisista kannattaa valaanpyynnin lopettamista.