MTV Uutiset seurasi tässä artikkelissa äärijärjestö Hamasin hyökkäyksestä seurannutta yhteenottoa Israelin kanssa perjantaina 15. joulukuuta 2023.
1:31 |
22.26: Israelin armeija kertoo ampuneensa vahingossa panttivankeja
Israelin armeija kertoo ampuneensa vahingossa kolme israelilaista vankia kesken taistelun Shejaiyassa. Sotilaat olivat luulleet henkilöiden aiheuttaneen uhkatilanteen ja tulittivat heitä kohti kohtalokkain seurauksin.
13.35: Yhdysvallat ei suosittele Israelille Gazan pitkäaikaista miehitystä
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Jake Sullivanin mukaan Israelin ei olisi sopivaa miehittää Gazaa pitkällä aikavälillä. Sullivanin mukaan Gazan pitkäaikainen miehittäminen ei olisi oikein eikä siinä olisi järkeä Israelin kannalta.
Viime aikoina kansainvälinen yhteisö on vaatinut yhä voimakkaammin Israelia lopettamaan sotimisen Gazassa. Samalla on spekuloitu Gazan sodan jälkeistä tulevaisuutta. (STT)
11.22: Yhdysvallat haluaa nähdä tuloksia siviiliuhrien vähentämisessä Gazassa
Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan sanoo, että Yhdysvallat haluaa nähdä tuloksia Israelin siitä, että Israelilla on halu vähentää siviiliuhreja Gazassa. Hän sanoo, että Hamas käyttää siviiliejä ihmiskilpinä, piilotellen sairaaloiden ja koulujen takana.
Hänen mukaansa Israelin hallitus on osoittanut merkkejä, että sillä ei ole pitkän aikavälin suunnitelmia Gazan valtaamiseksi. (Reuters)
8.45: Ranskalaispanttivanki löytyi kuolleena
Israelin erikoisjoukot kertoivat tänään, että 28-vuotiaan ranskalaispanttivangin ruumis löydettiin. Panttivanki on yksi lukuisista, jotka Hamas kaappasi musiikkifestivaalista suurhyökkäyksessään Israeliin. (Reuters)
8.34: Yhdysvallat toivoo Israelin siirtyvän kohdistettuihin iskuihin
Yhdysvaltain edustajat ovat keskustelleet Israelin kanssa. Tarkoituksena on muuttaa Israelin Gazan strategiaa kohti tarkempia Hamasiin kohdistettuja hyökkäyksiä, poispäin laajoista maahyökkäyksistä. Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan luonnehti, että tarkoitus olisi iskea korkean arvon kohteisiin. (Reuters)
1:43
8.17: Yhdysvaltojen senaatti päättää Israel-tuesta ensi viikolla
Yhdysvaltain senaatti äänestää ensi viikolla Ukrainalle ja Israelille annettavasta sotilastuesta, kertoo Yhdysvalloissa senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumer. Maan presidentti Joe Biden on vedonnut lainsäätäjiin Ukrainan ja Israelin tuen mahdollistamiseksi.
2:58