Israel iski jälleen koulurakennuksen alueelle Gazassa

Israelin asevoimat kertoo jälleen iskeneensä koulun alueelle Gazassa.

Asevoimien mukaan maan ilmavoimat teki maanantai-iltana iskun Nuseiratissa sijaitsevan koulun alueelle.

Israel sanoo iskun kohteena olleen koulua suojanaan käyttäneet terroristit.

Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan al-Awdan sairaalaan on tuotu useita haavoittuneita YK:n palestiinalaispakolaisten järjestön UNRWA:n pyörittämältä koululta.

Israel on aiemmin kertonut tehneensä iskuja Gazan koulujen alueille myös lauantaina Nuseiratissa ja sunnuntaina Gazan kaupungissa. Palestiinalaisviranomaisten mukaan viikonloppuna kouluihin kohdistuneissa iskuissa kuoli yhteensä ainakin 20 ihmistä.

Gazassa lapsia auttava Rahab kertoo videolla mieleenpainuvimmista kohtaamisistaan sekä siitä, mikä auttaa häntä jatkamaan työssään.

Gazalaissairaaloita pois käytöstä

YK:n alaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kertoi myöhään maanantaina kahden Gazan sairaalan olevan poissa käytöstä. X-viestipalvelussa julkaisemassaan viestissä Tedros sanoi olevansa myös huolissaan Gazan sairaaloista, joiden alueelle tai läheisyyteen Israel on antanut evakuointikäskyjä.

– Nämä tärkeät sairaalat ja terveydenhuoltolaitokset voivat poistua käytöstä nopeasti lähellä tapahtuvien sotatoimien tai pääsyn estämisen vuoksi, Tedros kirjoitti.

Tedros kehotti viestin lopuksi aselepoon Gazassa, jossa Israelin iskut ovat jatkuneet nyt jo yli yhdeksän kuukautta.

Lue myös:

    Uusimmat