Norja, Irlanti ja Espanja ovat tänään virallisesti tunnustaneet Palestiinan valtion.
Maat ilmoittivat päätöksistään viime viikolla. Irlannin ja Espanjan hallitukset virallistivat tunnustamisen tänään omissa kokouksissaan. Norjan päätös puolestaan astui voimaan keskiyöllä.
Irlannin pääministeri Simon Harris sanoo lausunnossaan, että maa olisi halunnut tunnustaa Palestiinan rauhanprosessin päätteeksi, mutta päätti tehdä toimen Espanjan ja Norjan rinnalla pitääkseen rauhan ihmeen elossa.
Espanjan pääministeri Pedro Sanchez puolestaan sanoi tunnustuksen olevan olennainen edellytys rauhalle.