Istutko töissä vai television ääressä? Tutkimus paljastaa, että sillä on merkitystä sydämellesi

1:24img
Videolla kerrotaan, onko työpöydän ääressä seisominen istumista parempi vaihtoehto.
Julkaistu 27.06.2019 09:11

UUTISPALVELU DUODECIM - MTV LIFESTYLE

Istuminen ja fyysisesti passiivinen elämäntapa on yhdistetty terveysriskeihin, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan kaikki istuminen ei suinkaan ole haitaksi. Tulosten valossa esimerkiksi istumatyöhön ei liity samanlaisia sydänriskejä kuin vapaa-ajalla television ääressä istumiseen.

Tutkimuksen tulokset perustuvat 3 600 yhdysvaltalaisen kahdeksanvuotiseen seurantaan, ja sen perusteella vähintään neljä tuntia päivässä televisiota katsovat sairastuivat seurannan aikana sydänoireisiin tai menehtyivät 50 prosenttia todennäköisemmin kuin osallistujat, jotka viettivät television ääressä korkeintaan kaksi tuntia päivittäin.

Istumiseen liitettyjä terveysriskejä ei kuitenkaan näkynyt analyysissa, jossa tarkasteltiin työaikana tapahtuvaa istumista. Istumatyö ja työssä istumiseen käytetty aika eivät lisänneet sydänoireita edes osallistujilla, joiden työ oli pääasiassa istumista.

LUE MYÖS: Yllättävä tutkimustulos – seisomatyö onkin pahempaa kuin jatkuva istuminen?

Töissä ihmiset todennäköisesti myös jaloittelevat

Tutkimus ei paljasta, miksi istuminen töissä ei nosta sydänriskejä samoin kuin television ääressä istuminen, mutta on todennäköistä, että töissä ihmiset myös kävelevät paljon istumisen lomassa. Aiempien tutkimusten perusteella jaloittelu ja istumisen pätkiminen pienentävät fyysiseen passiivisuuteen liitettyjä haittoja. Television katseluun liitetyt riskit voivat osin selittyä myös napostelulla ja epäterveellisellä ruokavaliolla.

Tulokset julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.

LUE MYÖS: Hyviä uutisia istumatyöläisille: Puolen tunnin nyrkkisääntö vähentää istumisen haittoja ja pidentää elämää

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tuoreimmat aiheesta

Sydänterveys