ISW: Prigozhinin turmakoneessa oli mukana sotilas, jonka kuolema on pitkään piikki Putinin lihassa

Presidentti Vladimir Putin saattaa välttää tilanteen, jossa lentoturmassa kuolleeksi kerrotusta Jevgeni Prigozhinista tulee marttyyri, kirjoittaa Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW).

Prigozhinin lentokoneen pudotessa myös raportoidusti menehtyneen Dmitri Utkinin kohdalla marttyyri-maineen syntymistä voi olla vaikeampi välttää, arvioi ISW.

– Utkinin salamurhasta tulee todennäköisesti pitkäaikainen katkeruuden aihe Wagnerin henkilöstölle, ajatushautomo katsoo.

Utkin on jäänyt julkisuudessa huomattavasti Prigozhinia tuntemattomammaksi, vaikka hänen on väitetty olevan Wagner-ryhmän perustaja.

Syykin on selvä. Siinä missä Venäjän suurhyökkäyksen aikana Prigozhin tarjoili medialle puheenaiheita ja mehukkaita sitaatteja, pysyi Utkin poissa valokeilasta.

Presidentti Putin todennäköisesti tappoi Utkinin keskittyen mahdollisuuteen hoitaa koko Wagnerin johto kerralla. Seuraamuksia ei hänen kuolemansa osalta niin pohdittu, ISW uskoo.

Prigozhinin tapauksessa oli toisin. Ajatushautomo arvioi toistuvasti ennen Prigozhinin lentokoneen putoamista, ettei Wagner-johtajaa tapettu siitä yksinkertaisesta syystä, että Putin pelkästi suututtavansa Wagnerin.

Palkka-armeijoihin perehtynyt väitöskirjatutkija Mikko Räkköläinen puolestaan sanoi eilen MTV Uutisille, että Prigozhinin piti hengissä se, että hänellä oli liian suuri rooli Venäjän Afrikan-operaatioissa

Jos Prigozhin olisi tapettu heti juhannuskapinan jälkeen, olisivat nuo operaatiot olleet vaarassa, Räkköläinen arvioi.

Kapinan jälkeisten viikkojen aikana Kremlin onkin raportoitu työskennelleen aktiivisesti erottaakseen Prigozhinin ja Wagnerin toisistaan. Samalla on pyritty varmistamaan, että Venäjän operaatiot Afrikassa jatkuvat ilman Prigozhin-vetoista Wagneriakin.

Wagneriin liitetyt venäläislähteet näyttävät kuitenkin keskittyvän enemmän Utkinin kuin Prigozhinin kuolemaan, ISW kirjoittaa.

Utkinin kuolemasta aiheutuva katkeruus saattaakin ISW:n mukaan olla se polttoaine, jonka voimalla Wagner-henkilöstö tulevaisuudessa vääntää Venäjän sodanjohdon kanssa. 

ISW pitää kuitenkin todennäköisenä, etteivät Wagnerin nykyiset tai entiset jäsenet tee välittömiä kostotoimia niitä vastaan, joita se pitää vastuullisina Utkinin kuolemasta. Wagneriin liitetty Grey Zone -Telegram-kanava kirjoitti Prigozhinin kuolleen "Venäjän pettureiden toimien seurauksena".

Lue myös:

    Uusimmat