Italialaistutkija ihastui Suomeen ja jäi tänne asumaan – mitä hänelle on selvinnyt suomalaisten onnellisuudesta?

Syntyperältään puoliksi sveitsiläinen ja puoliksi italialainen Jennifer de Paola muutti Suomeen tammikuussa 2011. Kliinistä psykologiaa roomalaisessa La Sapienzan yliopistossa opiskelleen nuoren naisen tarkoituksena oli kerätä aineistoa italialaisia ja suomalaisia opiskelijoita vertailevaan graduunsa.

Gradun valmistuttua de Paola ei palannutkaan Italiaan. Nyt hän asuu Helsingin Ullanlinnassa suomalaisen poikaystävänsä kanssa ja opiskelee sosiaalipsykologian tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Hänellä ei ole enää aikomustakaan muuttaa muualle.

– Tämä on koti, de Paola sanoo seitsemän Suomessa asutun vuoden jälkeen.

Haastattelu tehdään englanniksi, koska se on akateemisissa asioissa vielä toistaiseksi helpompaa, kun de Paola ei puhu suomea yhtä hyvin kuin ymmärtää.

– Suomen puhuminen suomalaisten kanssa on siinä mielessä aika hankalaa, että heti, kun ihmiset huomaavat kielen tuottavan jollekin vaikeuksia, he haluavat kiltisti päästää toisen tuskistaan ja vaihtavat englantiin, de Paola nauraa.

Poikaystävänsä kanssa de Paola pääsee harjoittamaan kieltä enemmän käytännössä. Hän käy myös kielikurssilla ja on tällä hetkellä vain yhden kielitestin päässä kaksoiskansalaisuuden hakemisesta.

– Italiassa käydessäni en enää tunne itseäni sataprosenttisen italialaiseksi. Toisaalta en tule koskaan olemaan sataprosenttisen suomalainen. Haluaisin, että dokumenttini heijastavat sitä, kuka olen.

”En ollut koskaan nähnyt, kuinka lehdet putoavat puista”

Kun de Paola saapui Suomeen, hän pani ensimmäisenä merkille, kuinka erilaiselta ympärillä tuoksui ja kuinka hyvin organisoidulta kaikki vaikutti. Olo oli tervetullut.

Hieman hassulta tuntui se, kuinka hiljaista jopa keskellä Helsinkiä ja busseissa oli.

– Tulin hyvin tietoiseksi italialaisesta kovaäänisyydestäni ja runsassanaisuudestani, joten aloin tarkoituksella pehmentää puhetapaani, de Paola kertoo.

Pimeys ei yllättäen tuntunutkaan niin pahalta kuin de Paola oli etukäteen pelännyt.

– Saavuin Suomeen tammikuussa, mutta ei täällä ollut ollenkaan pimeää. Runsas lumi valaisi maiseman.

De Paola nauttii vuodenaikojen vaihtelusta.

– Tulen eteläisestä Italiasta, jossa kasvit ovat ikivihreitä. En ollut koskaan ennen nähnyt, kuinka lehdet putoavat puista. Edelleenkin minua yllättää, kuinka paljon sama maisema, esimerkiksi Kaivopuisto, muuttuu eri vuodenaikoina.

Maailman onnellisimpia ja silti masentuneita

Alun perin Suomi kiehtoi de Paolaa ja valikoitui hänen graduunsakin Pisa-tutkimuksen ykkössijan ansiosta. Sittemmin häntä alkoi kiinnostaa, mitä onnellisuus tarkoittaa suomalaisille.

Suomi on valittu toistuvasti maailman kymmenen onnellisimman maan joukkoon aina siitä lähtien, kun YK:n The World Happiness Report -tutkimusta on vuodesta 2012 lähtien julkaistu. Tänä vuonna Suomi nousi vertailussa ensimmäistä kertaa maista kaikkein onnellisimmaksi.

– Yllätyin tuloksesta, mutta en kovin paljon. Listan kärjessähän ovat koko ajan olleet samat kymmenen maata, ja sijoituksissa on ollut vain vähäistä vaihtelua. Pientä liikehdintää tapahtuu väistämättä.

Joitakin tulos saattaa oudoksuttaa ottaen huomioon, että Suomessa on myös erittäin korkeat masennus- ja itsemurhaluvut. Tilastot ovat myös de Paolan tiedossa.

– Paradoksi on mielestäni silmiinpistävä, de Paola toteaa.

– Varsinkin naisten keskuudessa masennusluvut ovat Suomessa kaikissa ikäryhmissä korkeat. Joissakin ikäryhmissä masennus on naisilla jopa kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä.

Mitä onnellisuus oikeastaan on?

Miksi Suomi sitten valittiin maailman onnellisimmaksi maaksi? Onnellisuusraportissa arvioidaan kuutta tekijää: bruttokansantuotetta, odotettavissa olevaa tervettä elinikää, sosiaalista tukea, vapautta, luottamusta sekä anteliaisuutta.

– Sosiaalinen tuki liittyy siihen, tuntuuko ihmisistä, että heillä on joku, jolle puhua vaikeissa tilanteissa. Vapaus tarkoittaa vapautta tehdä omat valintansa elämässä, luottamus taas sitä, kuinka korruptoituneena liike-elämää ja hallintoa pidetään. Anteliaisuutta arvioidaan tarkastelemalla, kuinka paljon ihmiset ovat viime aikoina lahjoittaneet rahaa hyväntekeväisyyteen, de Paola avaa.

Raportissa on mukana 156 maata. Tänä vuonna niistä 117:n osalta tarkasteltiin uutuutena myös sitä, kuinka onnellisiksi maahanmuuttajat tuntevat itsensä.

– Tulos oli Suomen osalta erittäin hyvä. Luulen, että se saattoi olla myös syy siihen, miksi Suomi nousi edellisen vuoden viidenneltä sijalta ensimmäiseksi, de Paola sanoo.

– Mielestäni Suomi on hoitanut vuonna 2015 alkaneen maahanmuuttoaallon muihin maihin verrattuna hyvin. Toki vielä on varaa parantaa, sillä maahanmuuttajat kohtaavat edelleen vihapuhetta.

Mitä onnellisuus on?

Mutta onko onnellisuusraportti de Paolan mielestä oikeassa: onko Suomi todella maailman onnellisin maa?

– Kyllä ja ei. Minä ajattelen, että tekijät, joihin tämä raportti perustuu, vaikuttavat enemmänkin hyvinvointiin ja elämäntyytyväisyyteen. Sosiaalipsykologin näkökulmasta onnellisuus saattaa kuitenkin olla jotain muuta. Jo onnellisuuden määritelmä itsessään on siis hieman ongelmallinen.

– Raportti varmaan mittaa jotain onnellisuutta liippaavaa, mutta mielestäni onnellisuus sellaisena kuin ihmiset sen jokapäiväisessä elämässä käsittävät voi olla jotain muuta kuin nämä kuusi raportissa käsiteltyä tekijää.

Tähän asti onnellisuus on siis määritelty de Paolan mielestä liian pelkistetysti ja rajoittavasti. Se selittää myös ristiriitaa onnellisuustutkimusten tulosten ja masennustilastojen välillä.

– Onnellisuus ja onnettomuus eivät ehkä olekaan kaksi ääripäätä samalla asteikolla vaan pikemminkin kaksi erillistä, mutta samaan aikaan korreloivaa linjaa.

– Onnellisuuden kokonaisvaltaisempi ja perinpohjaisempi määrittely vaatii enemmän laadullisia tutkimuksia. Meidän pitää mennä eteenpäin tähänastisen kirjallisuuden yksiulotteisesta määritelmästä.

Yksinäisyys suomalaisille ominaista?

De Paola on itsekin tarttunut toimeen onnellisuuden ymmärtämiseksi. Hän kerää väitöskirjaansa varten materiaalia, jonka avulla voidaan selvittää, mitä onni tarkoittaa suomalaisille.

Aineistoa de Paola on koonnut kiertämällä kyselylomakkeiden kanssa pääkaupunkiseudun kouluissa. Tähän mennessä hänellä on vastauksia 350:lta 16–18-vuotiaalta nuorelta naiselta. Osallistujien on esimerkiksi pitänyt kirjoittaa ylös viisi asiaa, jotka heille tulee ensimmäisinä mieleen sanoista ”onnellisuus” ja ”onnellisuuden vastakohta”.

Kaikkiaan sanoja kertyi noin seitsemän tuhatta. Tietokoneohjelman avulla niistä on tehty alustavia tilastollisia analyysejä. Nyt tiedetään esimerkiksi, mitkä sanat muodostavat vastaajien mielestä onnellisuuden käsitteen ytimen ja mitkä sanat ovat enemmän onnellisuuden reuna-alueilla.

– Onnellisuuden ydinsanoja ovat ystävät ja perhe. Ne tekevät nuoret naiset kaikkein onnellisimmiksi. Vastaus on kaikilla sama riippumatta siitä, onko oma onnellisuus tasolla kaksi vai kymmenen. Tavallaan tämä heijastuu myös YK:n onnellisuusraportissa, jossa tarkastellaan yhtenä tekijänä sosiaalista tukea, de Paola kertoo.

Onnettomuuteen puolestaan liitettiin hyvin vahvasti yksinäisyys, jälleen omasta onnellisuuden tasosta riippumatta.

– Odotin, että ensimmäinen mieleen tullut sana olisi ollut ”surullisuus”. Yksinäisyyden esiinnousu olikin mielestäni tietyllä tavalla hyvin paljastavaa, varsinkin, kun ottaa huomioon, että vastaajat olivat nuoria koululaisia. En ajatellut, että yksinäisyys olisi heille ongelma, hehän istuvat samoilla tunneilla muiden kanssa. Ilmeisesti he silti kokevat silti jonkin verran yksinäisyyttä.

– Tätä pitää mahdollisesti tutkia hieman tarkemmin. Luulen, että tämä on jotakin Suomelle ominaista, de Paola sanoo.

”Suomessa hyvää säätä todella arvostetaan”

Vaikuttaako sää onnellisuuteen – sillähän ei Suomessa juuri juhlita?

– Sää vaikuttaa olevan onnellisuuden ytimessä, mutta nimenomaan niin, että hyvä sää on onnellisuuden kannalta tärkeää. Huono sää taas ei tilastollisesti välttämättä ole yhteydessä onnettomuuteen.

De Paola tarjoaa tähän myös mahdollista selitystä.

– Tulkitsen tämä niin, että kun Suomessa on hyvä sää, sitä todella arvostetaan. Muissa maissa – esimerkiksi eteläisessä Italiassa, jossa aurinko paistaa lähes 11,5 kuukautta vuodesta –, ihmiset eivät oikeastaan pysähdy ajattelemaan, että olenpa iloinen, kun on näin aurinkoinen päivä. Suomessa niin tehdään: pysähdyt, katsot aurinkoa, ehkä otat valokuvan. Joka tapauksessa olet todella onnellinen ja tietoinen siitä, että on hyvä sää.

– Tämä on hyvä esimerkki siitä, että onnellisuus ei ehkä ole yksiulotteista.

De Paola vakuuttaa, että häneen Suomen sää ei vaikuta negatiivisella tavalla. Hän kertoo pitävänsä sekä talvesta että kesästä.

– Oikeastaan säällä on henkilökohtaisessa elämässäni vähän samanlainen rooli kuin tutkimuksenikin nyt tuo esille. Niinä 20 vuotena, joina asuin Italiassa, en koskaan pysähtynyt tuntemaan kiitollisuutta siitä, että aurinko paistaa. Täällä tunnen.

Kuvat: Colourbox.com, Jennifer de Paolan kotialbumi, Miikka-Markus Gröndahl