Kansainvälinen rakkaushuijareiden kopla jäi kiinni Italiassa. Myös suomalaisia on saattanut joutua huijareiden uhriksi.
Lentäjinä, merikapteeneina, sotilaina ja Interpolin poliiseina esiintyneitä huijareita on otettu kiinni Italian Torinossa.
Italian poliisi sanoo ottaneensa kiinni 15 henkilöä ja saaneensa tutkinnassa virka-apua yhteensä 22 maasta. Suomi on mukana apua antaneiden maiden listalla. Tämä viittaa siihen, että myös suomalaisia on voinut joutua rikoksen uhriksi – tai sitten uhrit ovat esimerkiksi siirtäneet rahojaan Suomen kautta.
Italian poliisin tiedotteen perusteella virka-apu on liittynyt rahaliikenteen selvittelyyn: tutkinnassa jäljitettiin kaikkiaan yli 30 000 tilisiirtoa sekä 200 ilmoitusta epäilyttävästä rahaliikenteestä.
Lue myös: Poliisi varoittaa: Älä sorru netin rakkaushuijaukseen – tällainen se on: ” Aito rakkaus voi yllättää, mutta rahaa se ei ala pyytämään”
Lupauksia rakkaudesta
Italian poliisin "operaatio Casanovassa" on kaikkiaan 19 epäiltyä, joiden uskotaan olleen erilaisten netissä tapahtuneiden huijausten takana. Poliisi on tutkinut liigan toimia vuodesta 2017 saakka.
Rikolliset huijasivat pahaa-aavistamattomia deittisivustoilla väärän henkilöllisyyden turvin. Lisäksi rikolliset toteuttivat yrityksiin kohdistuneita huijauksia.
Rakkaushuijauksissa huijarit yrittivät saada uhrinsa kiinnostumaan heistä romanttisessa mielessä ja voittamaan näiden luottamuksen. Joissain tapauksissa etärakkauteen uskoneille annettiin jopa lupauksia avioliitosta.
Huijarit pyrkivät voittamaan uhriensa luottamuksen myös esimerkiksi esiintymällä lentäjinä, merikapteeneina, sotilaina tai Interpolin agentteina. Kun luottamus oli saatu, huijauksen kohteeksi joutuneelle esitettiinkin pyyntö lähettää rahaa jonkin tekosyyn nojalla, esimerkiksi sairaan lapsen auttamiseksi.
Lue myös: Rakkaudenkipeitä ihmisiä huijataan rankalla tavalla netissä – rahanmenetykset voivat olla kymmeniä tuhansia euroja: "Kuka tahansa voi joutua uhriksi"
Rikolliset onnistuivat viemään uhreiltaan erilaisia summia rahaa. Italian poliisin mukaan summat vaihtelivat muutamista tuhansista jopa 1,4 miljoonaan euroon. Jotkut uhreista jopa ottivat velkaa tai myivät omaisuuttaan voidakseen auttaa "hädässä ollutta" rakastaan.
Italian poliisin tiedotteen mukaan yksi rikoksen uhreista maksoi rikollisille jopa 500 000 euroa yhdellä tilisiirrolla.