Itämeren pohjassa makaa 50 000 tonnia toisen maailmansodan kemiallisia aseita – mitä niille pitäisi tehdä?

Natsi-Saksan 50 000 tonnin kemiallinen asevarasto makaa tällä hetkellä Itämeren pohjassa.

– Tiedetään, että sinne on upotettu ammuksia, tynnyreitä, laivoja ja tiedämme niiden osittain vuotavan. Ne ovat vuotaneet ja tulevat vuotamaan vielä pitkän aikaa, kertoo Verifinin johtaja ja professori Paula Vanninen.

Vanninen kertoo, että aseiden vuotamisen tarkkaa ajankohtaa on vaikea ennustaa, koska kyse on sodanaikaisesta materiaalista.

Kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutti Verifin on mukana kansainvälisessä tutkimusprojektissa, jossa aseiden ympäristövaikutuksia ja ongelman mahdollista ratkaisua selvitetään.

Tutkimusprojektissa on voitu osoittaa, että vuotavat kemikaalit myös siirtyvät Itämeren eliöihin. Kemikaalien pitkäaikaisista vaikutuksista ekosysteemiin ei juurikaan ole tietoa. 

Video: Mitä kemialliset aseet ovat?

Kaikkia upotuspaikkoja ei tiedetä

Kemiallisten aseiden pääupotuspaikan on kerrottu olevan Bornholmilla. Lisäksi aseita tiedetään olevan ainakin Gotlannin ja Gdanskin syvänteissä sekä Skagerrakilla.

Kaikkia upotuspaikkoja ei edes tiedetä, sillä tehtävään pestatut kalastajat upottivat niitä aikoinaan myös matkan varrelle.

– Kaikki eivät päätyneet suunnitelluille alueille, joka olisi ollut 100 metrin syvyydessä, vaan niitä upotettiin matkallekin. Ihan vain sen takia, että kalastajat, jotka kävivät upotuksia tekemässä, saivat paremman korvauksen. He tekivät sen nopeammin.

Jokaista upotuspaikkaa on todennäköisesti vaikea selvittää. Osan jäljille on päästy muun muassa näytteiden avulla, joista taisteluaineet on voitu osoittaa.

– Sieltä on tunnistettu sinappikaasua sekä arseenipitoisia yhdisteitä, kuten CLARK1:sta, CLARK2:sta ja adamsiittia. Näistä sinappikaasu muodostaa meressä möykkyjä, jotka siinä mielessä ovat vaarallisia, että niiden poimuissa voi olla vielä sinappikaasua. Ne voivat olla vaarallisia heille, jotka menevät niitä nostamaan.

Poissa silmistä, poissa mielestä

Meren pohjaan upotetut taisteluaineet ovat olleet pitkään ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Niiden vaikutuksesta koko ekosysteemiin tiedetään lopulta melko vähän ja rahoitus tutkimusprojektille on Vannisen mukaan ollut verrattain pieni koko 15 vuoden ajan.

Asevarastojen ongelman ratkaisua saattaa kuitenkin tulevina vuosina jouduttaa se, että merenpohjaa haluttaisiin hyödyntää erilaisiin infrastruktuurihankkeisiin. Kun merialueita on tarve hyödyntää, se luo myös painetta uuden teknologian kehittämiselle.

– Sinne rakennetaan kaapeleita ja tuulivoimaloita, silloin ne täytyy raivata pois merenpohjasta. Sitten päästään tähän, että miten ne nostetaan, voiko niitä nostaa ja paljonko se maksaisi.

Yksi mahdollinen skenaario olisi valaa sementtiä asevarastojen päälle. Tämä keino voisi toimia silloin, jos juuri kyseiseen paikkaan ei olla rakentamassa päälle jotain.  

– Ympäristönsuojelullisesti ja ympäristön eliöiden kannalta se on hyvin surkea tapa hoitaa tämä asia, Vanninen toteaa.

Video 2.10.2020: Sulkeltajat ovat löytäneet toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen laivanhylyn – löydöstä ehkä avain mysteeriin

Toinen vaihtoehto olisi nostaa ne merestä pois, mutta tätä tehtävää mutkistaa jo yksistään kemiallisten aseiden kieltosopimus. Tuhoaminen on myös kallista, sillä nostamisen lisäksi ammukset tulee kuljettaa tuhoamispaikalle, joka ei välttämättä sijaitse lähellä aseiden nostopaikkaa.

– Jos on todettu, että siellä on kemiallista asetta sisältävä ammus, se täytyy ilmoittaa kansainväliselle kemiallisten aseiden kieltojärjestölle, jonka hallintoneuvosto päättää tuhoamispaikan. Esimerkiksi Saksassa on tuhoamislaitoksia, joissa vanhoja, jopa mereen upotettuja tai maalta löydettyjä ammuksia tuhotaan.

Keski-Euroopasta yhä löydetään sodanaikaisia ammuksia pelloilta. Vanninen muistuttaa, että esimerkiksi Kiinassa japanilaisjoukkojen tiedetään upottaneen ja hylänneen ammuksia maastoon, mutta kaikkia ei ole edes mahdollista löytää.  

Kemikaalit jatkavat elämäänsä meressä

Hän ei usko, että ongelmaa saadaan ratkaistua täysin ainakaan kaikkien merten pohjiin upotettujen aseiden osalta. Itämeri ei suinkaan ole ainut paikka, jonne aseita on historian saatossa upotettu.

Vanninen toivoisi, että meren pohjassa makaavia asevarastoja tarkkailtaisiin systemaattisesti, jotta voitaisiin selvittää, milloin joku tietty ammusvarasto on esimerkiksi niin huonossa kunnossa, että se on pakko poistaa sieltä.

– Seurantaa ei ole tehty. Riskinarviointi perustuu tutkimustietoon, jota on hyvin vähän saatavilla.

– Ongelmaa lisää sekin, arseenipitoisten yhdisteiden muuttuminen kalan tai simpukan eliöstössä on tuntematonta, uutta tutkimusaihetta. Yhdisteet voivat muuttua myrkyllisemmäksi, vaikka elimistön tavoitteena on detoksikaatio (myrkyttömäksi tekeminen). Arseeni on niin villi alkuaine, että se on eri muodoissa myrkyllisempää tai vähempi myrkyllistä. Epäorgaanista arseenia on erittäin paljon Itämeren pohjassa.

Lue myös: Suomen aluevesien pohjalla lepää yli tuhat hylkyä, joiden muodostamaa ympäristöriskiä selvitetään

Lue myös: Mikromuovia on Suomen vesistöissä kaikkialla – ahvenista muovia löytyi enemmän kuin silakoista