Oulun seudun "seksirikosepidemia" sai jälleen eilen jatkoa, kun ilmi tuli uusi törkeä lapsen raiskausepäily. Epäilty on tässäkin tapauksessa ulkomaalainen mies. Keskustelu tapahtumista on kuitenkin viime päivinä kääntynyt pilkunviilaukseen siitä, onko irakilaisten ja afganistanilaisten yliedustukselle raiskaustilastoissa yhtenä syynä heidän kulttuurinsa vai ei, kirjoittaa toimittaja Ivan Puopolo kolumnissaan.
Esimerkiksi tässä kirjoituksessa kaksi professoria aivan pokkana esittää, että kulttuurilla ei ole vaikutusta. Ellei viskaa pois viimeistäkin nanomilliä tolkustaan, ymmärtää, ettei väitteessä ole mitään järkeä.
Kirjoittajat ensinnäkin väittävät, että kulttuuri ei liity yliedustettujen ryhmien seksuaalirikoksiin, koska muutkin raiskaavat. Samalla logiikalla voisi sanoa, että alkoholi ei liity liikenneonnettomuuksiin, koska niitä tapahtuu myös selvin päin. Kyse on yhdestä ylimääräisestä seikasta, joka lisää riskiä.
Toiseksi kirjoittajat esittävät, että kulttuuria paljon merkittävämpi tekijä on sukupuoli "mies".
Se on totta, mutta ei selitä, miksi juuri tietyistä maista tulevat miehet tekevät seksirikoksia selvästi muita miehiä enemmän. Jos porilaiset raiskaisivat kymmenen kertaa enemmän kuin muut, kukaan ei sanoisi, että hei, muuallakin raiskataan.
Ongelma, mutta eri ongelma
Ilmiö, jota ollaan selittämässä, on tiettyjen kansallisuuksien omaavien miesten tilastollinen yliedustus, ei raiskaaminen yleisesti. Sekin ilman muuta on ongelma, mutta eri ongelma.
Kolmas ja erityisen suuri ristiriita on, kun kirjoittajat ensin sanovat, että kulttuuri ei vaikuta seksirikoksiin mitenkään, mutta pari kappaletta myöhemmin sanovat, että arvomaailma vaikuttaa.
Tämä eriskummallinen päättely ei ole mahdollista muuten kuin olettamalla, että arvomaailma ja kulttuuri eivät liity toisiinsa mitenkään. Siitä seuraa kieltämättä jännittäviä johtopäätöksiä.
Olisi esimerkiksi yhdentekevää, kasvaako lapsi espoolaisella omakotitaloalueella vai Boko Haramin kidutusleireillä. Arvomaailma kehittyisi ympäröivästä kulttuurista riippumatta joka tapauksessa tietynlaiseksi, ja lopputuloksena ihminen raiskaisi yhtä paljon tai vähän tai ei ollenkaan.
Kulttuurilla voi vain saivarrella
Ajatus on aivan älytön, mutta siitä päästään seuraavaan ongelmaan. Nimittäin käsite ”kulttuuri” on itsessään niin epämääräinen, ettei sillä tee mitään. Sen kanssa operoiminen johtaa vain loputtomaan saivarteluun siitä, mikä on kulttuuria ja mikä ei.
Sen sijaan käyttäytymistä selittävät mekanismit on järkevää jakaa kahteen kategoriaan: geeneihin ja ympäristöön. Käyttäytymisgenetiikassa erilaisten kaksostutkimusten avulla saadaan tietoa siitä, mikä osa käytöksestä selittyy geeneillä ja mikä osa ympäristöllä.
Jos esimerkiksi Harri tykkää liikkua enemmän kuin Olavi, voitaisiin selvittää, miltä osin Harrin suuremmat liikkumishalut johtuvat hänen perimästään ja miltä osin jostain jostain muusta – esimerkiksi kavereista, perheestä tai vaikka Roni Bäckista.
Tätä geenien ulkopuolelle jäävää kokonaispakettia kutsutaan ympäristöksi. Ympäristöön luetaan tarkalleen ottaen jopa esimerkiksi kohdunaikaiset hormonit, koska ne eivät liity ihmisen omiin geeneihin.
Sekä geenit että ympäristö liittyvät – aina
Myös raiskaamisen geneettistä osuutta on selvitty. Tässä tutkimuksessa perimän osuus oli 40 prosenttia, mikä jättää ympäristön osuudeksi 60 prosenttia.
Prosentit eivät tieteessä ole sama asia kuin Citymarketissa, eikä niistä kannata tässä yhteydessä sen suuremmin välittää. Sen sijaan olennaista on ymmärtää, että käyttäytymisen erot ihmisten välillä selittyvät joko geeneillä tai ympäristöllä. Käytännössä mukana ovat aina molemmat.
Kulttuuri-käsitteen epämääräisyyden vuoksi on mahdotonta tietää, mitä ihan tarkalleen ottaen tarkoitetaan, kun sanotaan, että se ei vaikuta.
Mutta jos väittää, että ympäristö ei vaikuta ihmisen käytökseen, tulee samalla sanoneeksi, että käytös on sataprosenttisesti geneettistä. Ehkäpä kukaan ei ajatustensa kanssa sentään niin umpisolmuun pääse.