Iwao virui vankilassa lähes 50 vuotta odottaen kuolemaansa – julistettu nyt syyttömäksi

Tiettävästi maailman pisimpään kuolemansellissä virunut vanki on vapautettu syytteistä Japanissa.

Japanilainen 88-vuotias Iwao Hakamada oli kenties maailman pisimpään kuolemantuomiotaan odottanut henkilö. 

Hän virui japanilaisessa vankilassa lähes 50 vuotta ja odotti, milloin hänen tuomionsa laitettaisiin toteen. Sitä ei koskaan tapahtunut, sillä shizuokalainen oikeusistuin päätti tänään torstaina, että Hakamada on syytön. 

Asiasta kertoo Japanin yleisradio NHK

Hakamada tuomittiin kuolemaan vuonna 1968 silloisen esimiehensä, tämän vaimon ja kahden teini-ikäisen lapsen murhasta. Väitetty murha tapahtui kaksi vuotta aiemmin. 

Hakamada tunnusti teot, mutta perui myöhemmin tunnustuksensa. Tunnustus oli Hakamadan mukaan saatu painostamalla ja hakkaamalla. Vuosien varrella ilmeni myös epäilyksiä väärennetyistä todisteista.

Tapaus käsittelyyn uudelleen

Vuonna 2014 oikeus määräsi jutun uudelleen käsiteltäväksi ja vapautti Hakamadan odottamaan käsittelyn etenemistä. Jutun avaamisesta uudelleen väännettiin kuitenkin tämän jälkeen eri oikeusasteissa vielä vuosia.

Hakamada ei heikon terveytensä vuoksi ollut paikalla oikeudessa. Paikalla oli sen sijaan Hakamadan puolesta usein puhunut 91-vuotias sisar Hideko.

– Olemme taistelleet niin kauan taistelua, joka on tuntunut loputtomalta. Mutta tällä kertaa uskon, että asia ratkeaa, Hideko sanoi toimittajille heinäkuussa.

Tuomioistuimen ulkopuolelle oli kerääntynyt Hakamadan tukijoita, joiden lipuissa ja bannereissa vaadittiin syyttömäksi julistamista.

Atsushi Zukeran sanoi uutistoimisto AFP:lle olevansa varma Hakamadan vapauttamisesta, mutta totesi, ettei pystyisi täysin rinnoin juhlimaan vapautusta asian pitkittymisen vuoksi.

– Hänen tapauksensa on tuskallinen muistutus siitä, että Japanin rikosoikeusjärjestelmän on muututtava, Zukeran sanoi.

Kuolemanrangaistuksella vankka tuki

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin Aasian ohjelmavastaavan Teppei Kasain mukaan Hakamadan tapaus on vain yksi esimerkki Japanin niin sanotusta "panttivankioikeusjärjestelmästä". Kasain mukaan epäiltyjä pakotetaan tunnustamaan pitkien ja mielivaltaisten pidätysaikojen avulla ja kuulusteluihin liittyy usein pelottelua.

Hakamadan asianajaja Hideyo Ogawa on luonnehtinut, että vuosikymmeniä kestäneen, enimmäkseen eristyksessä vietetyn vankeuden jälkeen hänen asiakkaansa vaikuttaa joskus kuin fantasiamaailmassa elävältä.

Japani on Yhdysvaltojen ohella ainoa teollistunut demokratia, jossa kuolemanrangaistus on edelleen käytössä. Käytännöllä on maassa vahva julkinen tuki.

Hakamada on toisen maailmansodan jälkeisenä aikana viides vanki, jolle on myönnetty uudelleenkäsittely. Myös neljä aikaisempaa tapausta on johtanut vapautukseen.

Viime joulukuussa kuolemanrangaistusta odotti Japanissa noin sata vankia.

Lue myös:

    Uusimmat