Veriset vaatteet kuin kirsikkana kakun päällä – Iwao tuomittiin tekaistuin todistein kuolemaan

Japanilainen Iwao Hakadama odotti kuolemantuomiotaan liki 50 vuotta. Tämä on hänen tarinansa.

Iwao Hakamadan veriset ja bensankatkuiset housut löydettiin misosäiliöstä. Ei siis ollut epäilystäkään, etteikö hän olisi ollut pomonsa ja hänen perheensä murhien takana. 

Hakamada passitettiin vankilaan ja päälle lätkäistiin kuolemantuomio. 

Aloitetaan Iwaon tarina kuitenkin paljon kauempaa.

Nyrkkeilykehästä misotehtaaseen

Parikymppinen Iwao Hakamada löysi elämäänsä nyrkkeilyn 1950-luvun lopulla. Siitä tuli hänen elämänsä ja uransa ainakin pariksi vuodeksi. Höyhensarjassa hän pääsi jopa kuuden parhaan joukkoon Japanissa.

Ura ammattinyrkkeilijänä ei kestänyt pitkään, vaan jo vuonna 1961 Hakamada "eläköityi" ja lähti töihin shizuokalaiselle misotehtaalle. Valinta tulisi kuitenkin muuttamaan hänen elämänsä lopullisesti. 

Viittä vuotta myöhemmin varhain torstaina kesäkuun 30. päivä Hakamadan pomon kotona syttyi tulipalo. Hakamada lähti auttamaan sammutustöissä halunaan pelastaa pomonsa. Pomo perheineen, vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta, löytyivät raunioista puukotettuina. Lisäksi talosta oli viety noin 200 000 jeniä. 

Hakamadan tilanne ei näyttänyt hyvältä. Ei ainakaan sen jälkeen, kun hänen käyttämiään vaatteita löydettiin työpaikan misosäiliöstä. Vaatteissa oli veritahroja ja ne haisivat bensiinille. Hakamadasta tuli poliisin pääepäilty ja hänet vietiin kuulusteltavaksi. 

Hakamadan mukaan poliisi kuulusteli häntä 12 tuntia putkeen, joskus jopa 16 tuntia. Vessataukoja ei annettu eikä vettäkään. Hakamada kiisti kaiken, aluksi. Poliisi käytti nyrkkiä ja uhkailua, jotta sai haluamansa vastauksen Hakamadan suusta. Lopulta Hakamada myönsi kaiken. 

Tuomio ja vuosikymmenten odotus

Vuonna 1968 Iwao Hakamada tuomittiin kuolemaan epäiltynä neljästä murhasta, tuhopoltosta ja ryöstöstä. Tuomio pantaisiin toteen hirttämällä. 

Hirttosilmukkaa ei koskaan ehditty solmia, sillä tapauksesta syntyi vuosikymmeniä kestänyt oikeustaistelu. Hakamada joutui odottamaan tuomiotaan kuolemansellissä tiettävästi pidempään kuin kukaan muu ihminen on koskaan joutunut. Hakamada odotti kuolemaansa 46 vuotta. 

Vuosien aikana Hakamada pyörsi päänsä ja kiisti syyllistyneensä pomonsa ja hänen perheensä murhiin, tuhopolttoon ja ryöstöön. 

Hän pyysi useaan otteeseen tapauksen uudelleen käsittelyä ja yritti vedota tuomareihin, etteivät misosäiliöstä löytyneet vaatteet edes olleet hänen: Hänellähän oli päällään tulipaloyönä pyjama ja säiliöstä löytyi viisi eri vaatekappaletta. Sitä paitsi vaatteet olivat liian pieniä hänelle. 

Hakamada pyysi DNA-näytteen ottamista vaatteista ja niin tehtiinkin viimein vuonna 2000, mutta sen aikaisella teknologialla vaatteista ei saatu tuloksia.

2000-luku kului pitkälti Hakamadan vapautusyrityksissä, kun muun muassa Amnesty International ja Japanin ammattilaisnyrkkeilijöiden liitto (Japan Pro Boxing Association) kuin myös useat ammattinyrkkeilijät yrittivät vakuuttaa tuomioistuinta Hakamadan syyttömyydestä. Hakamadan puolia pitivät muun muassa nyrkkeilijä Rubin Carter, joka itsekin tuomittiin väärin perustein pitkään vankeusrangaistukseen sekä kuuluisa brittinäyttelijä Jeremy Irons

Uudelleenkäsittely

Vuonna 2014 tapahtui merkittävä käänne, kun oikeus päätti ottaa tapauksen uudelleen käsiteltäväksi. Hakamada vapautettiin odottamaan tapauksen käsittelyä. 

Oikeuden rattaat junnasivat kuitenkin vuosia aina vielä viime vuoteen saakka, jolloin silloinkin oikeus katsoi, että vaatteet kuuluivat Hakamadalle. Hakadaman puolustus kuitenkin totesi, etteivät veritahrat vaatteissa voineet pysyä punaisen värisinä, jos ne olisivat pitkiä aikoja mison peitossa.  

Lopulta oikeus katsoi, että todisteet olivat tekaistuja ja tuomio kumottiin. Iwao Hakadama vapautettiin 88-vuotiaana, mutta osittain vankeudesta ja pitkästä oikeudenkäsittelystä sairastuneena. Hän ei osallistunut oikeudenkäyntiin heikon terveytensä takia. 

Kuolemanrangaistuksella vankka tuki

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin Aasian ohjelmavastaavan Teppei Kasain mukaan Hakamadan tapaus on vain yksi esimerkki Japanin niin sanotusta "panttivankioikeusjärjestelmästä". Kasain mukaan epäiltyjä pakotetaan tunnustamaan pitkien ja mielivaltaisten pidätysaikojen avulla ja kuulusteluihin liittyy usein pelottelua.

 

Japani on Yhdysvaltojen ohella ainoa teollistunut demokratia, jossa kuolemanrangaistus on edelleen käytössä. Käytännöllä on maassa vahva julkinen tuki.

 

Hakamada on toisen maailmansodan jälkeisenä aikana viides vanki, jolle on myönnetty uudelleenkäsittely. Myös neljä aikaisempaa tapausta ovat johtaneet vapautukseen. Viime joulukuussa kuolemanrangaistusta odotti Japanissa noin sata vankia. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat