Jakso 7: Stressi ja sen hallinta

18:11img
Julkaistu 07.06.2016 07:45

MTV UUTISET

Työeläkevakuuttaja Ilmarisen reipas joukko saapuu hieman sateiseen Vanajanlinnaan.

Kaikki kolme ovat intoa täynnä ja sitä intoa sitten Jonin kanssa puretaan. Tiia Salokangas, Ilkka Jakonen ja Jaana Rask-Alatalo puurtavat pitkää päivää ja heille nyt onkin mukavaa vaihtelua osallistua Duunikunnon kuvauksiin. Jokainen heistä tunnustaa kantavansa työasioita mukaan kotiin ja stressi on aika ajoin jopa häiritsevän suurta. Duunikunnossa etsitään tällä kertaa siis vinkkejä siihen, miten tuota stressiä saadaan hallintaan.

Firstbeat-mittaus 

Jaanan olo on virkeä ja energinen. Liikuntaa tulee riittävästi, mutta raportti kehottaa muistamaan myös palautumisen. Niin kuin kaikilla muillakin vappuna mitatuilla Jaanallakin vapun vietto näkyi pienenä stressipiikkinä.

Ilkan elämäntavat tukevat terveellistä elämää. Sattuipa valitettavasti niin, että mieheen iski poskiontelontulehdus juuri mittauspäivien aikana. Raportti huomaa tämän, mutta ei arvannut sitä taudiksi.

Tiia voi hyvin, mutta on hieman huolissaan riittääkö palautuminen. Raportissa on Tiialle iloisia uutisia. Ei edes vapun juhlahumu heittänyt lukemia hurjasti punaiselle.

Jonin kuntopiiri

Kun on kiire töissä ja kotona niin liikunnalle ei tuppaa jäämään aikaa. Joni pitää moista tekosyynä ja onkin kehittänyt kovasykkeisen kuntopiirin, jossa jo parinkymmenen minuutin ahertaminen tuottaa tulosta.

kahvakuula

Kahvakuulan etuheilautus: Jalat olkapäiden levyisessä haara-asennossa heilautetaan kahvakuulaa suorin käsin pään yläpuolelta polvien väliin. Polvet joustavat liikkeen mukana.

yhden jalan kyykky

Yhden jalan kyykky tasojen päällä: Rakennetaan kaksi tasoa, joista taaempi on korkeammalla. Tasojen välissä tehdään yhden jalan kyykkyä kummallekin jalalle oma sarja. Polven saa tässä laskettua maassa tehtyä kyykkyä alemmaksi.

vatsat

Vatsalihasliike jumppapallon päällä: Mennään lankkuun pää jumppapalloon päin. Kyynärpäiden varassa tehdään kahdeksikon muotoista liikettä.

kulmasoutu

Kulmasoutu kahdella käsipainolla: Olkapäiden levyisessä haara-asennossa työnnetään lantio taakse ja ylävartalo pieneen etunojaan. Selkä suorana. Nostetaan painot ylös lantion tasolle siten, että käsivarret ovat kyljessä kiinni. Lasketaan hallitusti alas.

Jakso7

Patrikin ruokavinkit 

Joustava syöminen on Patrikin tämän päivän aihe. Kyseessä on syömisen psykologia. Ihannetapaus on sellainen, jossa syömiseen suhtaudutaan sallivasti ja stressittä. Tällöin kohtuusyöminen tulee kuin itsestään ja syöminen on kivaa. Rajoittavat ja pakko-ajatukset ruoasta johtavat usein epäluontevaan syömiseen, mistä voi olla huonoja seurauksia. Jokaisen tulisi tutkia oma suhteensa syömiseen ja tarpeen vaatiessa reivata sitä luonnollisempaan suuntaan.

vesa4

Vesan unikoulu 

Vesalla on mielenkiintoista asiaa ihmisen lämpötilasta. Mitä aktiivisempaa tekeminen on ennen nukkumaanmenoa, sitä todennäköisempää on hikoileminen alkuyöstä. Vesalla on muutama vinkki asian helpottamiseksi.

annamari

Terveystalon asiantuntija

Työterveyspsykologi Annamari Heikkilällä on vinkkejä Ilmarisen kolmikolle niin rauhoittumiseen kuin stressinhallintaankin. Annamarilla on myös aivan konkreettisia toimenpide-ehdotuksia työpaikoille kiireen hallitsemiseksi.

Duunikunto ohjelman tarjoaa: 

yhteistyössä