Jalkapalloseura PSV varmisti lauantaina 4-2-voitollaan Sparta Rotterdamista Hollannin mestaruuden kaksi kierrosta ennen kauden päättymistä. Ottelun jälkeen Eindhovenin kaduilla nähtiin valtavat juhlat. Yhdelle kannattajalle ilo muuttui jo ennen ottelua silmänräpäyksessä järkytykseen.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt video kaduilla olleesta tunnelmasta ennen ottelua. Videolle on taltioitunut myös yhden kannattajan vakava loukkaantuminen. Algemeen Dagbladin mukaan fani vietiin sairaalahoitoon.
Kannattaja oli nostanut maasta esineen, jota luuli soihduksi ja ehti hetken heilutella tätä kunnes pamahti. RTL Niuews tavoitti kannattajan maanantaina kommentoimaan tapahtunutta.
– Katsoin kättäni, mutta en heti tajunnut kuinka vakavasta tilanteesta oli kyse. En tuntenut kipua kuin vasta vähän myöhemmin. Minulta puuttuu etusormi, keskisormi ja puolet peukalosta. Näin haavan ja verta tulee vielä jonkin verran. En odottanut, että sormet olisivat kokonaan poissa, 49-vuotias Appie sanoi medialle.
Appie tulee nyt viettämään sairaalassa useita päiviä. Hänelle annetaan erikoishoitoa, joka parantaa käden verenkiertoa.
– Se on silkkaa paskaa, Appie totesi.
Uusimmat
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:40
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
Lataa lisää