Syöksyn maailmancupia johtavan Sofia Goggian kausi on suurella todennäköisyydellä ohi. Goggia kaatui harjoituksissa maanantaina ja mursi säärensä luita.
Goggia loukkaantui maanantaina Ponte di Legnossa harjoituksissa tapahtuneen kaatumisen seurauksena. Muun muassa italialainen La Stampa kertoo Goggian murtaneen sääri- ja pohjeluunsa. Helikopterilla sairaalaan kuljetetun italialaisen kausi on mediatietojen mukaan ohi.
Goggian vamman laadusta ei ole tiedotettu vielä virallisesti. Italian talviurheiluliitto FISI kertoo Goggian törmänneen porttiin oikealle kääntyvässä kaarteessa. FISIn mukaan Goggian vamman laatu selviää tarkemmissa tutkimuksissa maanantai-iltapäivän aikana.
Pyeongchangissa vuonna 2018 syöksylaskun olympiakultaa voittanut Goggia on ollut syöksyn kärkinimi myös tämän kauden maailmancupissa. Hän johtaa syöksycupia 350 pisteellä ennen 261 pisteen Itävallan Stephanie Venieriä. Goggia on voittanut syöksycupin urallaan neljä kertaa.
Alppihiihiihdossa on viime viikkoina nähty rajujen kaatumisten aiheuttamia vakavia loukkaantumisia. Norjalaistähti Aleksander Aamondt Kilde kaatui tammikuun alkupuolella Wengenin syöksykisassa ja loukkasi olkapäätään. Kilde sai myös syvän haavan jalkaansa ja hermovaurion. Norjalaisen koko huippu-urheilu-ura on vaarassa.
Naisten puolella maailmanmestari ja olympiavoittaja Petra Vlhova kaatui vajaa kaksi viikkoa sitten suurpujottelukilpailussa Tshekin Jasnassa ja loukkasi jalkaansa. Vlhovan kausi päättyi loukkaantumiseen.
Kovia koki myös alppihiihdon suurin tähti, yhdysvaltalainen Mikaela Shiffrin, joka kaatui Cortina d'Ampezzin syöksykisassa tammikuun lopulla. Shiffrinin paluuaikataulusta alppisirkukseen ei ole tietoa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää