James Bondista tuttu jättimäinen avaruuslautanen vaurioitui pahasti: Kuva paljastaa valtavan repeämän ikonisessa teleskoopissa

WEBAreciboDishDamage
UCF
Julkaistu 12.08.2020 23:36
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Puerto Ricossa sijaitseva kuuluisa Arecibon radioteleskooppi on vaurioitunut pahoin paksun tukikaapelin katkettua.

Teleskoopin yläpuolelle pingotettu kaapeli aiheutti lautasosaan pudotessaan 30 metriä pitkän repeämän.

Teleskooppia operoiva UCF:n yliopisto (University Of Central Florida) kertoo sivuillaan-, että observatorio on suljettu korjaustoimenpiteiden aikana.

Arecibon teleskooppia käytetään mm. maapalloa mahdollisesti uhkaavien asteroidien tutkimiseen. Areciboa on käytetty myös maan ulkopuolisen elämän etsintään.

8:36img

Avaruusmatkoja tekevät yritykset ostavat nyt suomalaista teknologiaa – VTT:n mikrotekniikan johtaja Tauno Vähä-Heikkilä kertoo, miksi Suomi on niin hyvä avaruusteknologiassa.

Teleskooppi jouduttiin sulkemaan edellisen kerran juuri viime kuun lopussa trooppisen hurrikaanin pyyhkäistyä alueen yli.

Arecibon teleskooppi on tullut tutuksi James Bond -faneille GoldenEye -elokuvan konnan tukikohtana. Teleskooppi on nähty myös vuonna 1997 valmistuneessa Contact-scifielokuvassa.

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus