Jani Toivola sai kokea koskettavan esityksen Laulu rakkaudelle -ohjelmassa.
Entinen vihreiden kansanedustaja Jani Toivola tuli täysin yllätetyksi Laulu rakkaudelle -ohjelmassa. Artistit Hassan Maikal ja Yeboyah sekä Toivolan ystävät olivat juonineet esityksen, jolla haluttiin kiittää Toivolaa hänen tekemästään työstä muiden ihmisten eteen. Yllätyksessä esitettiin Maikalin kappale Aina ollu tääl, joka herkisti yllätettävän täysin.
Toivola kirjoitti ohjelman jälkeen pitkän postauksen Instagramiinsa, jossa kiittää esityksestä sekä avaa tuntemuksiaan elämänsä matkan varrelta. Kuviin on ikuistettu hetkiä esityksestä.
Jos kuva ei näy, voi katsoa sen tästä.
– Aika harvoin kadotan sanani, mutta hetkeksi hävisi kaikki. Tuntui, että koko elämä ehti vilistä silmissä. Kipua ja kauneutta. Surua ja suurta täyttymystä. Kaikki koetut kolhut. Hetket, kun olen ollut ainoa huoneessa. Kokenut syvää ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä. Miettinyt, että löydänkö koskaan paikaani ja jos paikkani ei ole täällä, niin missä se on, Toivola kirjoittaa.
Julkaisusta osa on omistettu myös Maikalille ja Yeboyahille. Toivolan mukaan esitys synnytti yhteenkuuluvuutta ja jokaisen esiintyjän läsnäolo merkitsi hänelle paljon.
– Tuntuu, että pöytä on kääntynyt ympäri. Nyt saan olla toisella puolella ottamassa vastaan teidän huikeaa sanomaanne. Sitä voimakasta taiteilijuutta, jota kannatte mukananne. Miten te näytätte meille nyt tietä tulevaan, hän jatkaa.
Lue myös: Jani Toivola ei saa sanaa suustaan – vaikuttava esitys kiitoksena tehdystä työstä: "Sinä olet raivannut meille tilaa"
Postauksen kommenteissa ohjelman fanit yhtyvät Toivolan sanoihin. Esitys on kerännyt huiman määrän kehuja ja ihmiset kertovat, kuinka liikuttuneita olivat jaksoa katsoessa.
– Tämä oli hieno ja koskettava hetki myös ruudun toisella puolella. Liikutuin, eräs kommentoi.
– Minä katsoin. Oli kyllä hienot sinun sanat, toinen jatkaa kehuen Toivolan puhetta esityksen jälkeen.
– Toi ”ainoa huoneessa” on niin käsittämättömän hieno ilmaus. Kunpa se jäisi elämään isosti omaa elämäänsä. Se kuvaa tilannetta, tilanteita niin hyvin, jatkaa kolmas.
– Mikä esitys! Ja telkkarihistorian voimallisin tauko, jonka aikana me kaikki yhdessä nojattiin sohvalla eteenpäin henkeä pidätellen! Se, että malttaa olla hiljaa ja läsnä tunteille teki tästä kaikesta vieläkin väkevämpää. Kun hetki ei vaadi sanoja täyttyäkseen. Vaan se, miten erityinen kosketti monella tasolla ja oli aistittavissa kehollisesti täällä kotisohvallakin. Kiitos tästä, neljäs kehuu.
Kommenteissa puhutaan erityisesti Toivolan pitämästä tauosta puheessa, joka sai katsojat haukkomaan henkeään. Tauon aikana kaikki olivat hiljaa ja katsoivat Toivolaa, joka herkistyi ja mietti sanojaan pitkään.
Katso yllä olevalta videolta koskettava esitys ja herkät hetket yllätyksen jälkeen!