Jare Tiihonen tekee paluun julkisuuteen – nähdään suosikkiohjelmassa

9:41img
Jare Tiihonen on aktiivisesti ottanut kantaa musiikkialan ahdinkoon.
Julkaistu 10.01.2022 15:48

Emmi Ikonen

emmi.ikonen@mtv.fi

Jare Tiihonen on vältellyt viime vuodet julkisuutta.

Cheekinä tunnettu räppäri Jare Tiihonen on pysytellyt visusti poissa julkisuuden valokeilasta lopetettuaan uransa esiintyjänä vuonna 2018.

Nyt Tiihonen tekee kuitenkin paluun, sillä hänet nähdään rakastetun Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi -ohjelman osallistujana. 

Lue myös: Cheekinä tunnettu ex-räppäri Jare Tiihonen fiilistelee 40-vuotisjuhliaan somessa: "Paljon elämä on jo ehtinyt antaa"

– Laulu rakkaudelle räjäyttää tälläkin kaudella potin ja loksauttaa leuat, sen lupaan! Lavalla nähdään tähtiä, joita kukaan ei olisi uskonut olevan edes mahdollista houkutella paikan päälle. Salailua vaadittiin ensimmäistä kautta enemmän, koska kaikki olivat jo ehtineet katsoa ohjelmaa, juontaja Marja Hintikka kertoo ohjelman tiedotteessa.

Tiihonen lopetti uransa Cheekinä Valot sammuu -konsertteihin Lahden Mäkimontussa 25.8.2018. Sittemmin hän on vaikuttanut muun muassa kiinteistö- ja sijoitusbisneksessä. 

Tiihosen lisäksi musiikkiyllätyksen saavat muun muassa muusikot BenjaminElastinen, Ellinoora, Samu HaberRobin Packalen ja Sanni.

Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi -ohjelma  13. helmikuuta klo 19:30 alken MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Jare Tiihonen