Jari-Matti Latvala on todella otettu kauniista sanoista, jotka Toyotan johtaja Akio Toyoda lausui hänestä, kun vahvistus Latvalan ja Toyotan yhteisen taipaleen päättymiselle ilmoitettiin keskiviikkona.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä surullinen Jari-Matti Latvalan karusta kohtalosta – konkari antanut suurlupaukselle jo tärkeää apua
Toyoda lausui Toyotan tiedotteessa lämpimiä sanoja Latvalasta ja ylisti suomalaiskuskin panosta japanilaismerkin eteen. Hän muisteli vuotta 2014, jolloin hän tapasi Latvalan Suomessa. Toyota ei ollut vielä tuolloin tehnyt lopullista päätöstä siitä, palaako se MM-ralliin.
– Kun keskustelimme, ymmärsit, että olen Toyotan henkilö ja kerroit minulle Corollastasi ja Celicastasi. Sillä hetkellä tein päätöksen, että me palaamme, meidän piti palata, koska kaltaisesi kuljettaja muisti Toyotan kilpailemassa. Voi sanoa, että jollen olisi nähnyt niin ystävällistä Volkswagenin kuljettejaa silloin, ehkä Toyota ei olisi mukana nyt, Toyoda kertoi tiedotteessa.
LUE MYÖS: Toyotan isolta pomolta tunteikas ylistys Jari-Matti Latvalalle – suomalaistähden tapaaminen ratkaiseva hetki Toyotan MM-rallipaluulle
Kehut lämmittivät Latvalan mieltä.
– Ei voi olla muuta kuin erittäin iloinen, jos tulee konsernin päälliköltä tuollaisia kehuja. Se on todella koskettavaa. Olen todella otettu niistä. On hienoa, jos he ovat kokeneet asiat niin, Latvala tunnelmoi.
Latvala suunnittele ensi vuodeksi viiden rallin ohjelmaa, joka voisi parhaimmillaan tuoda täyden kisakalenterin kaudeksi 2021. Se vaatii kuitenkin huippuonnistumisia niistä ralleista, joissa suomalainen on mukana. Mieli palaa kokeilla vielä kykyjä hankalan kauden jälkeen, jota sotkivat urheilun ulkopuoliset asiat.
– Se on totta, että varsinkin verohomma on painanut tosi paljon. Se on kestänyt puolitoista vuotta jo ja mennyt tänä vuonna vielä hankalammaksi. Sitä materiaalia on pitänyt hankkia ja miettiä asioita heille kisojen välissä. Se on syönyt energiaa. Sen haluan saada päätökseen, Latvala sanoi.
– Kun saisi vielä yhden kauden ajaa vapautuneesti ja laittaa kaiken pelin. Minulle ei varmasti tee huonoa tällainen pieni tauko, missä saan kaikki asiat haettua paikalleen. Se vaatii myös niissä kisoissa onnistumisia, missä saa ajaa. Toisaalta on enemmän aikaa ja energiaa valmistautua kisoihin.