Jari-Matti Latvala julistaa: tämä asia tulee ratkaisemaan rallin MM-taistelun
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala uskoo, että rallin tämän kauden maailmanmestaruus ratkeaa puhtaasti kuljettajien väliseen paremmuuteen.
LUE MYÖS: Ei herkille! MM-rallin tähtikuljettaja joutui karmeaan tilanteeseen: "Koira oli keskellä tietä"
Neljättä kautta Latvalan komennossa oleva Toyota on hallinnut MM-sarjaa viime vuodet mielin määrin. Kuljettajissa Toyotan mestaruusputki ulottuu vuoteen 2019, valmistajissakin vuoteen 2021.
Täksi kaudeksi Hyundai teki kuitenkin merkittävän kehitysloikan ja voitti ensimmäisen kerran historiassaan kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua. Tämän jälkeen tahtipuikkoa on kuitenkin heiluttanut taas Toyota, ja japanilaisvalmistaja johtaa MM-sarjaa seitsemän pisteen erolla korealaisvastustajaansa.
Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul sanoo jopa yllättyneensä omiensa suorituskyvystä ja viittaa tällä siihen, että isojen kehitysloikkien ottaminen on nykyisten sääntöjen puitteissa äärimmäisen vaikeaa.
Kun autot ovat lähestulkoon toistensa veroiset, Latvalan katse mestaruutta määrittäviä tekijöitä haettaessa kääntyy kuljettajiin.
– Se, mistä ero tehdään, on kuljettajafiilis, se, että kuskilla on rento, hyvä fiilis ja hän pystyy saamaan sen parhaan suorituksen aikaan. Tämä on ratkaisevaa tänä vuonna varsinkin, Latvala sanoo MTV Urheilulle.
Lausunnollaan Latvala viittaa paitsi tallien tasavertaisuuteen myös siihen, miten uusi pistesysteemi on alkukauden aikana osoittanut tasoittavansa kuljettajien ja tallien välisiä eroja suhteessa vanhaan.
Vanhan, vuosina 2017–2023 käytössä olleen pistesysteemin mukaan esimerkiksi Toyotan MM-johto olisi tällä hetkellä seitsemän pisteen sijaan 22 pistettä.
– Tasainen kilpailu on hyvä kaikille. Nykyisessä pistesysteemissä harmittaa, että voiton arvo on kadonnut. Kaverit, jotka olivat podiumilla Kroatiassa, eivät paljon hymyilleet. Mutta näin mennään, ja yritetään saada paras irti siitä, Latvala sanoo.
– Uskon, että tänä vuonna mennään todella loppuun asti ennen kuin tulee ratkaisuja. Jos kaksi autoa keskeyttää sunnuntaina, se on täysi katastrofi. Silloin on tosi vaikea ajaa kiinni sitä. Mutta jos pystytään pitämään autot mukana niin, että sunnuntai onnistuu, luulen, että pisteet tulevat jakautumaan aika tasaisesti.
Uusimmat
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
Lataa lisää