Yli 11 miljoonaa ihmistä on joutunut pakolaisiksi lähes 20 kuukautta kestäneen sodan aikana.
Yli kaksi kolmasosaa Sudanin itäosiin paenneista perheistä ei saa riittävästi ruokaa, kun maata kurittava sota on ajanut miljoonat nälänhädän partaalle, kertoi Norjan pakolaisneuvosto (NRC) perjantaina.
Pakolaisten määrä on kasvanut maan itäosissa erityisesti vuoden jälkimmäisellä puoliskolla sen jälkeen, kun Sudanin asevoimia vastaan taistelevat puolisotilaalliset RSF-joukot kiihdyttivät hyökkäyksiään pääkaupunki Khartumista etelään sijaitsevassa al-Jaziran osavaltiossa. YK:n tietojen mukaan pelkästään viereisessä Gedarefin osavaltiossa elää yli miljoona pakolaista.
Lähes 20 kuukautta kestäneessä sodassa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä ja yli 11 miljoonaa ihmistä on joutunut pakolaisiksi joko maan sisäisesti tai naapurimaihin, YK:n tilastoista selviää.
Lokakuussa YK:n asiantuntijat syyttivät, että sodan osapuolet käyttävät ruokapulan avulla näännytystaktiikkaa 25 miljoonaa siviiliä vastaan.
– Niin pakolaisten kuin heitä vastaanottaneiden yhteisöjen tarpeet ovat suurempia kuin mihin nykyinen humanitaarinen toiminta pystyy vastaamaan ilman akuuttia tukea, NRC sanoi.
Yhteisöt romahduksen partaalla
Järjestön tekemän kyselyn mukaan 70 prosentilla maan sisäisistä pakolaisperheistä ja 56 prosentilla isäntäperheistä Itä-Sudanissa ei ole varaa riittävään määrään ruokaa kohonneiden hintojen ja huvenneiden tulojen vuoksi. Kysely tehtiin yli 8 600 kotitaloudelle kuuden eri osavaltion alueella Sudanin itäosissa.
Raportin mukaan 92 prosenttia isäntäperheistä ja 76 prosenttia pakolaisperheistä kertoi, ettei ole saanut ruoka-avustusta viimeisen kuuden kuukauden aikana.
– Itäisen Sudanin kylät ja kaupungit olivat jo ennestään hauraita, sanoi NRC:n Sudanin maajohtaja Will Carter.
Hänen mukaansa konflikti on ajanut alueen yhteisöt romahduksen partaalle. Myös terveydenhuoltopalvelut ovat äärimmäisen ylikuormitettuja.
Järjestö kehottaa kansainväliseen toimintaan humanitaarisen avun lisäämiseksi, kriittisen infrastruktuurin kunnostamiseksi ja ihmisten elinkeinoihin investoimiseksi, jotta maan epävakaa tilanne ei syvene.
– Maailman on puolustettava ihmisiä, jotka kärsivät tästä hirveästä sodasta, Carter sanoi.