Jarkko Sipilän kommentti: Ünsal-juttu on synkkä luku suomalaista rikostutkintaa – nämä seitsemän seikkaa saavat vanhan rikostutkinnan näyttämään hyvin kummalliselta

Seurasin aikanaan Salmisaaren oikeustalon kalseassa turvasalissa vuonna 2004 jutun ensimmäisen kierroksen, jossa neljä ammattirikollista tuomittiin murhasta elinkautiseen.

Nyt uusi totuus vaikuttaakin sitten esitutkinta-aineiston perusteella hurjalta. Ünsal-juttu on synkkä luku suomalaisessa poliisihistoriassa

Taustaa

Palataan aluksi vajaa parikymmentä vuotta taaksepäin. Ünsalin murhan taustalla oli Arlandan lentokentällä Tukholmassa kesällä 2002 tapahtunut ryöstö, jossa lentokoneesta vietiin 44 miljoonaa kruunua. Rahoilla oli tarkoitus täyttää pankkiautomaatteja Pohjois-Ruotsissa.

Ruotsinturkkilainen Volkan Ünsal (kuva) tiesi tekijät, riitautui heidän kanssaan, kertoi poliisille tietoja ryöstöstä ja joutui lopulta palkkamurhan kohteeksi.

Hänet kuristettiin hengiltä Helsingin Vuosaaressa sijaitsevassa asunnossa yöllä 16. lokakuuta 2003.

Ünsalin murhasta tuomittiin neljä kovaa ammattirikollista eli Raimo Andersson, Jani Leinonen ja Janne Raninen varsinaisina tekijöinä sekä yllyttäjänä ruotsinchileläinen Leo Carmona. Carmona sittemmin tunnusti Arlandan ryöstön, tosin vasta sen jälkeen kun rikos oli Ruotsin lakien mukaan vanhentunut.

Kaikki neljä saivat elinkautisen. Tuomiot olivat oikeita, eikä uusi tutkinta paljastanut tästä mitään virheitä. He olivat tekijät. Raninen ja Carmona tunsivat Ünsalin Ruotsista. Leinonen ja Andersson olivat mukaan värvättyjä palkkatappajia. Kovat ammattirikolliset vaikenivat, mutta saivat tuomiot vaikkei Ünsalin ruumista koskaan löytynyt. 

Nyt on kyse siitä liittyikö murhaan muitakin ja miten Helsingin poliisi oikein jutun tutki. Tai pikemminkin miten se sen sotki.

Aikanaan Helsingin poliisi sai murhatutkinnasta sulan hattuun ja tapausta esiteltiin jopa poliisilaitoksella vierailleelle presidentti Tarja Haloselle. 

Vanhan tutkinnan keskeinen näyttö nivoutui puhelinkuunteluihin, valvontakamerakuviin ja rikospaikkatutkintaan.

Nyt seitsemäntoista vuotta myöhemmin tämä vanha tutkinta vaikuttaa kovin kummalliselta.

Uusi tutkinta alkoi Aarnio-vyyhdistä

Kun huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion ja ex-rikollispäällikkö Keijo Vilhusen läheiset välit paljastuivat  2013, yksi Ünsalin murhaajista halusi avautua. Jani Leinonen otti yhteyttä poliisiin ja kertoi, että Keijo Vilhusella oli vanhassa murhajutussa jutussa olennainen rooli.

Keskusrikospoliisi perkasi vanhan tutkinnan ja muun muassa löysi yllättäen paljon sellaisia huumepoliisin puhelinkuuntelutallenteita, jotka eivät olleet koskaan päätyneet alkuperäisille Helsingin poliisin murharyhmän tutkijoille. Niissä oli pitkälti kyse juuri Vilhusen osuudesta.

Suomalaisen alamaailman keskeisiin henkilöihin kuulunut Vilhunen oli jo Ünsalin murhan aikaan 2003 poliisin tiedottaja. Nyt Vilhunen istuu pitkää vankeustuomiota Jari Aarnion kanssa tehdyistä törkeistä huumerikoksista.

Uudessa tutkinnassa kyse on nimenomaan Vilhusen ja Aarnion osallisuudesta murhaan. Syyttäjän mukaan Vilhunen juoni tekoa ja Aarnio ei sitä estänyt, vaikka etukäteen siitä tiesi. Molemmat ovat kiistäneet murhasyytteet.

Tämän pohjustuksen kautta päästään uuden tutkinnan kummallisuuksiin. Tämä juttu perustuu siis esitutkinta-aineistoon.

Outo seikka 1: Tieto uhasta

Vuonna 2021 Ünsalin murhan elinkautisesta vapautuva Janne Raninen ampui Ruotsissa Solvalla raviradalla vuonna 1998 serbilaisen gangsterin ja päätyi lopulta Suomeen istumaan rangaistusta. Jokelan vankilassa hän tutustui huumetuomiota sovittaneeseen Vilhuseen.

Ünsal oli Ranisen (kuva) lapsuudenkavereita. Ünsal oli Ruotsissa varastanut osan Arlandan ryöstösaaliista, paennut Turkkiin ja Ruotsiin palattuaan päätynyt poliisin todistajansuojeluohjelmaan. Hän oli siis ruotsalaisten rikollisten silmissä varas ja vasikka.

Ünsal päätettiin tappaa.

Ensimmäinen uuden esitutkinnan kummallisuus ajoittuu kesäkuun alkuun 2003 – siis yli viisi kuukautta ennen murhaa. Ruotsalainen Ünsalin todistajansuojelua seurannut poliisi oli merkinnyt työpäiväkirjaansa, että Suomesta oli saatu vihjetieto suunnitelmasta murhata Ünsal. Tieto naiselle oli tullut ruotsalaispoliisi Ali Lindholmilta, joka suomenkielentaitoisena toimi eräänlaisena suorana kontaktina Suomeen vakavissa rikosjutuissa.

Lindholmin mukaan vihje oli tullut Jari Aarniolta eli tämän mukaan Aarniolla oli vihiä tappouhasta jo kesäkuussa.

Tämä tieto ei koskaan päätynyt Helsingin murharyhmälle, eikä myöskään alkuperäiseen tutkintaan.

Outo seikka 2: Tarkkailut

Raninen vapautui vankilasta kesäkuussa 2003 ja oli toistuvasti yhteydessä niin Leo Carmonaan kuin Keijo Vilhuseen. Raninen asui Etelä-Helsingissä Kapteeninkadulla.

Syyskuun lopussa Raninen matkusti Ruotsiin ja houkutteli vanhan kaverinsa Volkan Ünsalin Suomeen. Yksi Helsingin poliisin tarkkailuryhmän poliiseista muisti – hatarasti tosin – tarkkailleensa Kapteeninkadulla Ranista syksyllä 2013. Hän ei enää muistanut miksi tai kuka hänet oli tehtävälle käskenyt.

Esitutkinnan johtopäätösten mukaan tämä voisi hyvinkin viitata siihen, että Aarnio olisi saanut Vilhusen kautta tiedon Ünsalin saapumisesta Suomeen.

Rikollisten tekemän alkuperäisen murhasuunnitelman mukaan ruotsalaisten tekijöiden piti tappaa Ünsal. Elinkautisensa aikana murhattu Raimo Andersson oli kertomansa mukaan hankkinut syys-lokakuun vaihteessa omakotitalon Lahden Herralasta ruotsalaisten käyttöön. Neljä tai viisi ruotsalaista saapui sinne ja Helsingin poliisi tiesi tarkkailla taloa.

Miten se osasi tarkkailla sitä? Taas todennäköistä on, että Vilhunen välitti tiedon Aarniolle.

Poikkeuksellista oli se, että ammatti- ja taparikollisuuden seurantaan erikoistuneen ryhmän vetäjä teki tarkkailua yksin. Hänen mukaansa Aarnio oli antanut tehtävän ja se liittyi Volkan Ünsalin tappouhkaan. Miehen mukaan Aarnio oli sanonut, että Raimo Andersson ja Janne Raninen liittyvät juttuun.

Herralan tarkkailua teki myös Karhu-ryhmä. Näille tehtävä oli tullut Aarnion alaiselta, rikostarkastaja Petri Rainialalta ja se liittyi karhumiehille annettujen tietojen mukaan huumerikoksiin. Rainiala ei ole jutussa syytteessä. Hän kertoo esitutkinnassa, ettei muista tapahtumia.

Tiedot näistä eivät päätyneet Helsingin murharyhmälle ennen tai jälkeen Volkan Ünsalin kuoleman.

Outo seikka 3: Puhelinkuuntelut

9. lokakuuta eli viikkoa ennen murhaa Rainiala haki Helsingin käräjäoikeudesta telekuunteluluvat Raimo Anderssonin, Jani Leinosen ja Janne Ranisen puhelimiin törkeän huumerikosepäilyn perusteella.

Näistä kuunteluista tuli äärimmäisen tärkeitä, kun murhaa myöhemmin ryhdyttiin selvittämään. Väkivaltarikosyksikön tutkijat eivät koskaan saaneet kuitenkaan niitä lukuisia puheluita, joissa toisena osapuolena oli Keijo Vilhunen (kuva). Kuuntelua hoiti huumepoliisin porukka. 

Kummallista on sekin, että nämä puhelinkuuntelut ylipäätään olivat olemassa. Ne olisi pitänyt lain mukaan jo hävittää, mutta niistä yllättäen löytyi kopiot krp:n tietokoneilta. Tosin kaikkia tuon ajan puheluja ei enää löytynyt. 

Vilhusen puolustus vaati,  ettei näitä löytyneitä puheluja saisi käyttää todisteena jutussa. Oikeus ei siihen suostunut.

Uuden tutkinnan johtopäätöksen mukaan huumerikosepäilyt saattoivat olla todellisia, mutta niitä ei kuitenkaan yritetty edes tutkia. Vaikka puheluissa sovittiin tapaamisia, mitään tarkkailua ei niihin kohdistettu. Johtopäätösten mukaan taustalla oli joku muu syy kuunnella miehiä.

Vilhunen oli ennen murhaa tiiviisti yhteyksissä Anderssonin, Leinosen ja Ranisen kanssa, ja myös nämä keskenään.

Ranisen, Leinosen ja Anderssonin puheluista selvisi heidän yhteytensä ja myös paikannukset, mistä tietysti oli vanhassa murhatutkinnassa todella paljon hyötyä. Aikanaan kerrottiin, että oli ikään kuin sattumaa, että kolmikko oli huume-epäilyjen takia valmiiksi kuuntelussa.

Uuden tutkinnan mukaan kyse ei ollut sattumasta. Uuden tutkinnan johtopäätösten mukaan mitään todellista huumerikostutkintaa ei edes ollut ja poliisin tiedottajana toiminutta Vilhusta suojeltiin sillä että hänet suojamaalattiin jutusta.

Vilhusen tiiviit yhteydet kolmikkoon eivät koskaan välittyneet kuuntelua tehneeltä huumepoliisilta murhatutkijoille.

Outo seikka 4: Vuosaaren asunto

Murha tapahtui Kallvikintie 61 B -rapussa sijaitsevassa asunnossa Helsingin Vuosaaressa. Ja nyt kuvio muuttuu entistä kummallisemmaksi, kun mukaan astuu Aarnio-vyyhdin alulle laittanut prostituoitu ”Saara”.

Saara oli vuokrannut Vuosaaren asunnon tammikuussa 2002. Aarniolla ja Saaralla oli esitutkinnan mukaan suhde. Aarnio oli käynyt asunnossa ja että hänellä oli avain sinne.

Saaran mukaan kesällä 2003 Aarnio pyysi Saaraa vuokraamaan asunnon Keijo Vilhuselle. Saara itse muutti vuokraamalleen mökille Tammelaan. 

Saara on tosin tuoreessa kuulustelussa Helsingin Sanomien 6.9. julkaiseman jutun mukaan muuttanut kertomustaan Aarniolle suotuisammaksi. Uuden version mukaan Aarnio ei esimerkiksi pyytänyt  vuokraamaan asuntoa Vilhuselle, eikä Aarniolla ollut avainta asuntoon.

Elokuussa Vilhunen muutti pois ja tilalle tuli Vilhusen järjestämänä Jani Leinonen.

Alkuperäisen esitutkinnan mukaan Alkusyksystä Saara halusi palata asuntoon, mutta Aarnion mukaan se ei kannattanut. Saaran mukaan Vilhunen maksoi Saaran uuden Koivukylän asunnon vuokratakuun.

Alkuperäisessä kuulustelussa Saara kertoi, että kaksi päivää ennen murhaa Aarnio halusi Leinosen pikaisesti pois Vuosaaren asunnosta. Saara ja Leinonen kävivät tiukkoja keskusteluja ja Leinonen lähtikin asunnosta. Se tapahtui kuitenkin vasta murhan jälkeen. Leinonen palautti asunnon avaimen Saaralle jättämällä sen sovitusti Herttoniemen Shellille kirjekuoressa kolme päivää murhan jälkeen. 

Nyt uudessa kuulustelussa Saara on kiistänyt Aarnion osuuden Leinosen häätöön.

Joka tapauksessa Andersson, Raninen ja Ünsal lähtivät 15. lokakuuta illalla juhlimaan. Tämä oli vain tappajien juoni. Yöllä he päätyivät Vuosaareen, jossa Leinonen odotti. Päivän käännyttyä jo lokakuun kuudenteentoista Ünsal kuristettiin kuoliaaksi television scart-johdolla ja Raimo Anderssonin (kuva) kertoman mukaan ruumis haudattiin Porvoon suunnalle samana yönä.

Outo seikka 5: Vihjepuhelu

Murhapäivänä 16. lokakuuta kello 19.47 Helsingin poliisin hälytyskeskukseen tuli soitto, jossa soittaja halusi tehdä ilmiannon henkirikoksesta. Soitto tuli Bulevardilla sijaitsevasta puhelinkioskista. Tämä selvisi puhelinnumerosta. 

Aikanaan nimettömänä pysytellyt soittaja ei selvinnyt, vaikka puhelinkopista etsittiin dna:ta ja sormenjälkiä. Uuden tutkinnan arvion mukaan soittaja oli Aarnion alainen huumepoliisin ylikonstaapeli. Puhelusta tallentui kuuden sekunnin osuus nauhalle. Usea henkilö on kertonut tunnistaneensa ylikonstaapelin äänen.

Aarnion lähipiiriin kuulunut ylikonstaapeli itse kiistää soiton.

Tätä soittoa ei vanhassa esitutkinnassa mainittu lainkaan. 

Ünsalin murhan tutkinta alkoi kuitenkin tästä soitosta ja siitä kun huumepoliisi toi lisää tietoa murharyhmään. Alussa tiedot olivat kuitenkin hatarat. Pohdittiin olisiko Volkan Ünsalille tapahtunut jotakin.

Huumeyksikön tutkijat tulivat mukaan murhatutkintaan ja myös Aarnion alainen huumepoliisin ylikonstaapeli. Myös Aarnio ja murharyhmän silloinen päällikkö Kari Tolvanen olivat yhteyksissä.

Uudessa tutkinnassa on päädytty siihen, että Aarnio halusi kontrolloida mitä tietoa murharyhmään päätyi.

Uuden esitutkinnan mukaan Aarniolla ja huumepoliisin ylikonstaapelilla oli jo ns. vihjesoiton aikaan tieto murhan tapahtumisesta Vuosaaren asunnossa, mutta siitä kerrottiin murharyhmälle vasta neljä päivää myöhemmin.

Outo seikka 6: Tarkkailua ja sen puutetta

Kaksi vuorokautta murhan jälkeen Raninen ja Andersson matkustivat Ruotsiin eri laivoilla. Tarkoituksena oli hakea murhasta luvattu palkkio, minkä saaminen kyllä viivästyi. Toisen kanssa samalla laivalla oli huumepoliisin ylikonstaapeli. Tukholmassa kaksikko on Ruotsin poliisin tarkkailussa, mutta väkivaltarikosyksikölle ei tästä tuoreeltaan kerrottu.

Samaan aikaan Jani Leinonen sai vapaasti liikkua Helsingissä. Hän hävitti tuona aikana muun muassa Vuosaaren asunnon huonekaluja. Puhelinkuuntelusta selvisi paljon tietoa miehen liikkeistä, mutta niihin ei tuoreeltaan reagoitu. Vaikka Anderssonin autossa oli seurantalaite, niin Leinosen pakettiautoon sellaista ei asennettu.

Leinonen ei kiinnostanut poliisia, mikä on ihme. Uuden tutkinnan mukaan Aarnio halusi pitää hänet ainakin aluksi irti jutusta, koska Leinosella oli linkki Saaraan ja sitä kautta Aarnioon ja Vilhuseen.

Kun murharyhmä lopulta sai tiedon murhan tekopaikasta Vuosaaressa, niin murhaa tutkinut väkivallan rikoskomisario sai muistamansa mukaan asunnon avaimet Itä-Helsingissä Jari Aarniolta. Asunnosta häädetty Leinonen oli edellisenä yönä palauttanut avaimet Herttoniemen Shellille, kuten oli Saaran kanssa sovittu. Saaran mukaan hän antoi avaimet Aarniolle.

Rikospaikkatutkinta tehtiin Vuosaaren asuntoon tämän jälkeen. Tosin perusteeksi asiakirjaan on merkitty Raimo Anderssonin huumausainerikosepäily.

Outo seikka 7: Socis

Jutun kummallisuuksiin kuuluvat myös Helsingin rautatieaseman kupeessa sijaitsevan hotelli Seurahuoneen valvontakamerakuvat. Uudessa tutkinnassa ei ole selvinnyt miten väkivaltarikosyksikön tutkijat olivat osanneet hakea juuri Seurahuoneen valvontakameroiden kuvia.

Uuden esitutkinnan epäilyn mukaan Andersson, Raninen ja Ünsal olisivat mahdollisesti olleet murhailtana seurannassa ja huumepoliisi olisi antanut tiedon eteenpäin, kun murhatutkinta oli saatu käyntiin. Oliko tällainen seuranta ja jatkuiko se mahdollisesti Vuosaaren murha-asunnolle? Näitä asioita ei tiedetä.

Yhteenvetoa

Uuden tutkinnan johtopäätösten mukaan huumeyksiköstä välitettiin väkivaltarikosyksikköön tietoja tipoittain ja Aarnion määräämällä tahdilla ja laajuudella. Tuon ajan huumepoliiseista vain Jari Aarniota (kuva) epäillään rikoksesta. Mahdolliset virkarikokset - jos sellaisia olisi ollut - ovat vanhentuneet. 

Keskeisin pimitetty osuus oli Vilhusen yhteydet kolmikon puhelimiin. Jatkuvat soitot ja toistuvat tapaamiset eivät murharyhmän tietoon päätyneet.

Raimo Andersson kertoi ennen kuolemaansa, että Vilhunen oli läsnä tapaamisessa, jossa Ünsalin murhasta sovittiin. Murhan jälkeisenä iltapäivänä Leinonen oli käynyt kertomassa tapahtuneesta Vilhuselle.

Mutta aikanaan Vilhunen ikään kuin katosi jutusta. Vanhaan esitutkintaan päätyi vain yksi harmiton soitto Vilhuselle useita päiviä murhan jälkeen. Vilhusta aikanaan epäiltiin avunannosta murhaan, mutta syytettä hän ei saanut.

Aarnio ja Vilhunen kiistävät uudet murhasyytteet.

Aarnion mukaan vihjetietoa on liikkunut, mutta se on ollut hyvin epämääräistä eikä hänellä ole ollut tietoa tekeillä olevasta murhasta. 

Vilhusen kanta on erilainen. Hän kertoo olleensa poliisin tietolähde ja välittäneensä tiedot Aarniolle. Kun murha on kuitenkin tapahtunut, Vilhunen on ollut hyvin järkyttynyt, ettei tekoa ole estetty.

Keijo Vilhunen vaatii oikeudelle antamassaan kirjallisessa vastauksessa täysin julkista oikeudenkäyntiä ja lupaa kertoa tiedottajatoiminnastaan salissa laajemmin. 

Tapausta puidaan maanantaina alkavassa oikeusjutussa parikymmentä päivää. Kun teosta on lähes parikymmentä vuotta, niin esitutkinnan perusteella monen muisti on heikennyt. Kaikista tapahtumista ei varmuutta saada.

Vääntö oikeussalissa on varmasti tiukkaa. 

Menevätkö murhasyytteet läpi? Sitä on vaikea sanoa. Jutussa on monta lainopillistakin kommervenkkiä edessä.

Mutta käy murhasyytteissä miten tahansa, niin se on jo selvää, että alkuperäisestä Ünsal-tutkinnasta tulee musta luku suomalaisen rikostutkinnan ja koko poliisin historiaan.

On pöyristyttävää, että tällainen rikostutkinnan vääristely on onnistunut. Ja vielä murhatutkinnassa.

Poliisi on vuosikymmenet suojellut tiedottajiaan, mutta pakosti tässä tietysti miettii onko näin rankasti manipuloituja rikostutkintoja Helsingin poliisissa muitakin – tai pikemminkin kuinka monta niitä on. 

Ainoa tämä ei ole. Se tiedetään, koska Jari Aarnio yritti aikanaan kymmenisen vuotta Ünsalin murhan jälkeen lavastaa yhden jengiläisen Pasilan mieheksi itsensä tilalle.

Mitä kaikkea on muuta on tapahtunut?