Emeritusprofessori Heikki Paloheimon mukaan elpymispakettikeskustelu oli perussuomalaisten poliittinen kannanilmaus, jonka voi nähdä myös osana puolueen kuntavaalikampanjaa.
Perussuomalaisten eduskunnassa käymä jarrutuskeskustelu EU:n elpymispaketista on tuskin vaikuttanut muiden puolueiden kansanedustajien tulevaan äänestyskäyttäytymiseen asiassa, katsoo valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo Tampereen yliopistosta.
Yli neljä päivää jatkunut keskustelu elpymispaketista päättyi eduskunnassa lauantaina aamuyöllä. Paloheimon mukaan keskustelu oli poliittinen kannanilmaus siitä, että perussuomalaiset vastustaa jyrkästi elpymispakettia ja Suomen osallistumista siihen.
– Perussuomalaiset tuskin tulee saavuttamaan sitä, että pakettia ei hyväksyttäisi. Mutta se ei ilmeisesti ollut edes realistisena tavoitteena, vaan tavoitteena oli voimakkaasti manifestoida omaa kantaa, Paloheimo arvioi STT:lle.
– On haluttu korostaa, että perussuomalaiset on johtava EU-kriittinen puolue Suomessa, ja ehkä sillä on pyritty vaikuttamaan myös kuntavaalikampanjaan.
Lue lisää: Vihreiden Kari: EU:n elpymisvälineen eduskuntakäsittely toi trollauksen suureen saliin
Paketti jakaa kokoomuksen ja keskustan tukijoita
Paloheimo huomauttaa, että Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan viime viikolla julkaiseman mielipidemittauksen mukaan kokoomuksen ja keskustan kannattajakunnat ovat varsin jakautuneita suhtautumisessa EU:n elpymispakettiin.
– Perussuomalaisten jarrutuskeskustelun voi siis nähdä myös kuntavaalikampanjoinnin osana, jossa puolue pyrkii lisäämään kannatustaan ennen muuta keskustan ja kokoomuksen kustannuksella.
Evan kyselyssä 43 prosenttia kokoomuksen kannattajista katsoi, ettei osallistuminen EU:n elpymispakettiin ole Suomen etujen mukaista. Osallistumista pakettiin piti Suomen etujen mukaisena 40 prosenttia kokoomuksen kannattajista.
Keskustan kannattajista 43 prosenttia vastasi pitävänsä elpymispakettiin osallistumista Suomen etujen mukaisena. Päinvastaisella kannalla oli 34 prosenttia keskustan tukijoista.
Lue lisää: Perussuomalaisten Mäkelä kritisoi kovin sanoin puhemies Vehviläistä ja varapuhemies Filatovia
Epäluuloisuus perussuomalaisia kohtaan voi lisääntyä muissa puolueissa
Samalla Paloheimo nostaa esiin, että eduskunnassa käydyllä keskustelulla EU:n elpymispaketista voi olla perussuomalaisten kannalta hankalia vaikutuksia. Päiviä jatkunut elpymispakettikeskustelu voi hänen mukaansa jättää negatiivisen särön muiden puolueiden luottamukseen perussuomalaisten kykyyn tehdä yhteistyötä.
– On todennäköistä, että tämä jarrutuskeskustelu lisää muissa eduskuntapuolueissa epävarmuutta ja epäluuloisuutta sen suhteen, miten hyvin perussuomalaiset soveltuisi hallituspuolueeksi muiden puolueiden kanssa, Paloheimo arvioi.
– Perussuomalaiset saattaa hyvinkin nousta seuraavissa eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi, mutta jos tämä jarrutuskeskustelu jättää kielteisen kuvan puolueen yhteistyökyvystä, niin voi kysyä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, mitä puolue sillä mahdollisella vaalivoitollaan tekee.