Jättimäiset "murhaherhiläiset" saapuivat Yhdysvaltoihin – repivät mehiläisiltä päät irti ja voivat tappaa myös ihmisen: "Juuri kun luulit, ettei vuosi 2020 voi muuttua enää pahemmaksi"

0:30img
"Murhaherhiläisistä" pelataan uutta ongelmaa Yhdysvalloissa. Suurikokoista kiinanherhiläistä on havaittu ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa, erityisesti Washingtonin osavaltion alueella.
Julkaistu 04.05.2020 11:11

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Jättimäiset "murhaherhiläiset" herättävät kauhua Yhdysvalloissa. – Ne ovat kuin hirviösarjakuvasta, asiantuntija kuvailee.

"Murhaherhiläisistä" pelätään uutta ongelmaa Yhdysvalloissa. Suurikokoista hyönteistä on havaittu ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa, erityisesti Washingtonin osavaltion alueella.

– Juuri kun luulit, ettei vuosi 2020 voi muuttua enää pahemmaksi, CNN veisteli artikkelissaan.

Kasvaa viiden sentin mittaiseksi

Myös Aasian jättiherhiläisenä tunnettu kiinanherhiläinen on maailman suurin herhiläinen. Se kasvaa viiden sentin mittaiseksi, ja sen pistin on puolen sentin mittainen.

Runsas pistomäärä voi tappaa myös ihmisen, kertovat Washingtonin yliopiston asiantuntijat.

– Ne ovat kuin hirviösarjakuvasta, niillä on valtavat keltaoranssit kasvot, yliopistolla mehiläisiä kasvattava Susan Cobey kommentoi.

Netissä kiinanherhiläinen saikin välittömästi lempinimen "murder hornet", siis "murhaherhiläinen".

"Murhaherhiläisiä. No totta kai, 2020". Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Niiden pisto on iso ja kivulias"

Se, miten jättiherhiläinen päätyi Yhdysvaltoihin, ei ole täysin selvää. Washingtonissa osavaltiossa ensimmäinen havaittiin joulukuussa 2019. Jättiherhiläiset hyökkäävät mehiläisyhdyskuntien kimppuun, tappavat aikuiset mehiläiset ja syövät poikaset.

Washingtonin osavaltion alueelta on löytynyt mehiläisyhdyskuntia, joissa mehiläisten päät on revitty irti murhaherhiläisten toimesta.

– Niiden pisto on iso ja kivulias, ja se erittää voimakasta hermostomyrkkyä. Useat pistot voivat tappaa ihmisen, vaikka hän ei olisi allerginen, asiantuntija Seth Truscott kommentoi haastattelussa.

Maatalousviranomaiset kehottavatkin amerikkalaisia mehiläisten kasvattajia kertomaan jättiherhiläishavainnoistaan. Hyönteisiä ei tule lähestyä, sillä pistin yltää tavanomaisen mehiläishoitajan suojapuvun läpi.

LUE MYÖS: Ystävä huomasi karmivan yksityiskohdan naisen selfiessä: "Hän ei ollut yksin"

Lue lisää lifestyle-aiheista!

Lähteet: CNN.com, Nbcnews.com

Juttua korjattu 4.5.2020 klo 12.47: täsmennetty, että hyönteisiä on havaittu Washingtonin osavaltion alueella, ei siis Washington D.C:n alueella, kuten artikkelista olisi aiemmin voinut virheellisesti ymmärtää.

Tuoreimmat aiheesta

Hyönteiset