Jättipotti haussa! Tässä ovat Suomen mitalikandidaatit yleisurheilun EM-kisoihin: "Siellä kyllä osataan nämä hommat tehdä"

Yleisurheilun EM-kilpailut Roomassa käynnistyvät perjantaina Roomassa. Suomi lähtee kisoihin 67 urheilijan joukkueella, joista kourallisella on mahdollisuudet mitalitaisteluun. MTV Urheilu listasi kuumimmat suomalaiset mitalikandidaatit ja mitalisijoja kolkuttelevat urheilijat. Asiantuntija Tommi Evilä arvioi urheilijoiden tilanteen kisoissa.

Suomi saavutti edellisistä vuoden 2022 EM-kisoista jättipotin, kun kotiin tuomisina oli neljä mitalia. Wilma Murto ja Topi Raitanen voittivat Münchenissä kultaa, Kristiina Mäkelä hopeaa ja Lassi Etelätalo pronssia. Koko mitalistinelikko on mukana myös Roomassa.

Münchenin mitalisaalis oli Suomen paras 40 vuoteen ja samanlaiseen menestykseen on mahdollisuuksia myös Roomassa. 

Vahvasti mitalitaistossa

Wilma Murto, seiväshyppy

Edellisten EM-kisojen mestari Wilma Murto hyppäsi hallissa Suomen ennätyksen 481, jolla on kauden Euroopan tilastossa kakkosena 486 hypänneen Ison-Britannian Molly Cauderyn jälkeen. Murron hallikausi päättyi akillejännevammaan MM-hallien finaalissa. Hän avasi ulkoratakautensa Lahdessa toukokuun lopulla. Vajaalla vauhdilla syntyi tulos 460.

– On vahva mitalikandidaatti kisoissa. Molly Caudery on tässä kohtaa pikkuisen edellä, mutta kyllä hänkin varmasti pikkuisen miettii, mitähän se Murto tekee. Siellä on maltilla rakennettu kuviota, ei ole hätäilty yhtään. Harjoituskilpailu on otettu vajaalla vauhdilla. Heti erittäin asiallista lukemaa tauluun, Evilä sanoo.

– Kun yhdistetään yhtälöön mestarivalmentaja Koivunen, 1+1=3 -ajatus elää ja voi hyvin tässä yhtälössä. Siellä kyllä osataan nämä hommat tehdä.

Silja Kosonen, moukarinheitto

Silja Kosonen heitti kauden parhaansa 73,97 Oregonin Timanttiliigan kisassa toukokuun lopulla. Tulos jäi Kososen viime kesänä heittämästä ennätyksestä 22 senttiä ja nosti hänet Euroopan kauden tilastossa neljänneksi.

– On todella pienestä kiinni ja useempi urheilija on kultataistelussa. Mutta siinä geimissä erittäin vahvana on ehdottomasti SIlja Kosonen. Naisten moukarissa mitaliodotukset ovat todella korkeana.

– Vaikka moukarin taso on lähtenyt hivuttautumaan ylös, ei siellä selkeää ennakkosuosikkia ole.

Oliver Helander, keihäänheitto

Oliver Helander on heittänyt tällä kaudella kahdessa kilpailussa, joissa molemmissa keihäs on lentänyt 84 metrin tuntumaan. Kauden paras 84,43 syntyi toukokuun lopulla Lahdessa. Tulokasella Helander on kauden Euroopan tilastossa seitsemäntenä. Kaksi vuotta sitten syntynyt lähes 90-metrinen ennätys kertoo kuitenkin, että rahkeita on paljon pidemmälle.

– Oliver on ehdottomasti mitalitaistelussa mukana vahvasti tässä geimissä.

– On ollut positiivista huomata, että alkukierroksilla alkaa tulla päälle 80-metrisiä. Muutenkin kisatuloksissa kasaalkaa olla yli 80 metriä enemmän kuin alle.

– Karsinnassa olisi erittäin mieluissaa, että laittaisi heti ensimmäisellä kierroksella tuloksen tauluun, että jää ultimaattinen lataus finaaliin. Se tulee olemaan kuorma, mitä ei ole nähty tälla kaudella kilpailuissa.

Aku Partanen, 20 kilometrin kävely

Aku Partanen on kävellyt yhden 20 kilometrin kilpailun tällä kaudella. Huhtikuussa syntyi aika 1.21,34, joka jäi reilut kolme minuuttia viime kesän ennätyksestä 1.18,22.

– Todella mielenkiintoinen tilanne. Kävelypakka on sopivalla tavalla auki. Aku on kilpailupäivänä mitalitaistelussa mukana.

– Toivon sellaista positiivista nälkää, intoa ja uteliaisuutta lähteä mitalivauhtiin. Tilanne on se, että Aku on tosissaan hyvällä otteella mitalitaistelussa.

Pistesijoille tai ylemmäs

Krista Tervo, moukarinheitto

Krista Tervo jysäytti toukokuun lopulla Lahdessa jättipotin, kun moukari lensi SE-lukemiin 74,63. Tuloksellaan Tervo nousi Euroopan tilastossa peräti toiseksi. Heti seuraava kilpailu neljä päivää myöhemmin osoitti kuitenkin, mikä erottaa Tervon kaikkein kirkkaimmista mitalikandidaateista.  Viron Pärnussa tulokseksi jäi 67,85, eli lähes seitsemän metriä vähemmän kuin Lahdessa. 

– Luonnon voima. Vielä tässä kohtaa kontrolloimaton jossain määrin. Kun saadaan se aurinko sieltä esiin korkealle taivaalla, se on aivan järjettömän kovaa jälkeä. Siitä esimerkkinä tämä Suomen ennätys.

– Kristalla arvokisassuorittamisen kokonaistrendi osoittaa ylös ja eteen. Tässä lajissa on tosi hienot mahdollisuudet ja kaksi daamia pisteille kahdeksan joukkoon. Sieltä voi tulla ihan mitä vain. Niin kuin sanoin, tällainen luonnonvoimatyylinen urheilija kyseessä.

Saga Vanninen, 7-ottelu

Saga Vanninen voitti uransa ensimmäisen arvokisamitalin MM-hallien viisiottelun pronssimitalillaan. Samalla syntyi Suomen ennätystulos 4677. Seitsenottelua Vanninen ei ole ennen Roomaa suorittanut, mutta on kilpaillut yksittäisissä lajeissa. Vanninen otteli viime kaudella ennätyksensä 6 391, jolla olisi tämän kauden Euroopan tilastossa neljäntenä. 

– Saga on ehdottomasti siinä tilanteessa, että pistesija on lähtökohta. Sitten siihen päälle lähdetään rakentamaan. Ei tarvitse mitään hokkus pokkus -temppuja tehdä. Ollaan jo siinä ihan podiumin tuntumassa ja sitten katsotaan kuinka se kuuluisa kasi (800 metrin juoksu) kulkee.

Eveliina Määttänen, 800 metriä

Eveliina Määttänen lähtee EM-taistoon ennätyskunnossa. Määttänen juoksi Tukholman Timanttiliigan kilpailussa ajan 1.59,59, jolla on tämän kauden Euroopan tilastossa kahdeksantena. Matkalla kärki on hyvin tasainen lukuun ottamatta Euroopan mestaruuttaan puolustavaa tilastokärki Keely Hodkingsonia.

– Eveliina on juossut tällä kaudella monenlaisia eri kilpailuita. Hänellä on varmasti tekniikkapuolen kikkapusissa ammennettavaa. On valmis taktisesti ja hänellä riittää myös kirikykyä, mutta myös kyvykkyyttä juosta riittää.

– Mutta finaalit ovat todella arvoituksellisia. Se on yksi harha-askel ja peli on pelattu. Kaikki mahdollisuudet on lähteä taistelemaan podium-sijoista.

Nathalie Blomqvist, 5 000 metriä

Nathalie Blomqvist on tällä kaudella rikkonut omat ennätyksensä 1 500 metrillä, 3 000 metrillä ja 5 000 metrillä. Kauden toistaiseksi huikein juoksu nähtiin toukokuun lopussa Oslon Timanttiliigan 300 metrin kilpailussa, kun Blomqvist juoksi ajan 8.32,23 ja rikkoi Päivi Tikkasen vuonna 1991 juokseman aiemman ennätyksen yhdeksällä sekunnilla. 5 000 metrillä Blomqvist on juossut ajan 14.59,70, jolla on kauden Euroopan tilastossa seitsemäntenä.

– Kun mennään alle 15:n , se on tosi kova. Erot eivät ole missään nimessä isoja. Näytti Oslossa, että vaikka lujaa mentiin, hän rohkeasti pysyi siinä. Andtpackan Tom on kokenut valmentaja. Arvokisavalmistautuminen on varmasti hallinassa valmentajan johdolla. 

– Pistesijoille ehdottomasti ja siitä mindset siihen, että jokainen daami, joka nypitään edetä on plussaa ja niitä nypitään niin paljon kuin mahdollisuuksia on. Realismi on pistesija. Jalat maassa, mutta päät pilvissä kannattaa nähdä niin, että kaulan ympärillä on muutakin kuin kisapassi. Osoitti Bisletillä että sähyä ja luonnetta löytyy vaikka kuinka paljon. Hyvin, hyvin mielenkiintoinen kilpailu tiedossa.

Lue myös:

    Uusimmat