Tuoreet vanhemmat antoivat haastattelun USA Today -sivustolle.
36-vuotiaat Jennifer ja Andre Laubach olivat innoissaan siitä, että Jennifer oli raskaana. Heillä oli takanaan hedelmöityshoitoja.
Jenniferin ollessa raskaana he molemmat alkoivat kärsiä koronaviruksen oireista. Kun laskettuun aikaan oli vielä kahdeksan viikkoa, Jenniferin lapsivesi meni.
LUE MYÖS: Lääkärit raportoivat uudesta mahdollisesta koronatartunnan merkistä – iho-oire voi ilmetä jo ennen yskää ja kuumetta
Rajuja oireita molemmilla
Andre, jolla oli ennestään diagnosoitu astma, oli ollut tätä ennen sairas yhdeksän päivän ajan. Myös Jenniferillä oli ollut kova yskä, hengitysvaikeuksia sekä ripuli. Kummallakaan ei ollut ollut kuumetta, mutta he epäilivät koronavirusta. Myöhemmin Jennifer oli soittanut ja pyytänyt, voisivatko he päästä koronavirustestiin.
Seuraavana aamuna heidät testattiin. Illan suussa he olivat ensiapupolilla. Andre oli yskinyt noin kaksi tuntia eikä pystynyt hengittämään.
Sairaalassa Andren happitasojen todettiin kuitenkin olevan korkealla eikä hänellä ollut kuumetta. Niinpä hänet lähetettiin kotiin astmalääkkeiden kanssa.
Mies yski tunteja yhteen menoon
Andren yskä jatkui. Hän oksensikin sen takia. Eräänä iltana hän oli yskinyt viisi tuntia putkeen. Aamulla seitsemän aikaan hän viimein nukahti.
Neljä tuntia myöhemmin Jennifer herätti hänet ja kertoi, että lapsivesi oli mennyt.
LUE MYÖS: Viime kesänä 2-vuotias Xander alkoi kärsiä huimauksesta ja pahoinvoinnista – myöhemmin tuli lohduton diagnoosi: "Meidän pitää olla kiitollisia jokaisesta hetkestä lastemme kanssa"
Jennifer joutui menemään sairaalaan yksin
Andre ryntäsi yläkertaan pakkaamaan Jenniferin tavaroita sairaalassa oloa varten. Kun hän palasi laukun kanssa, hän alkoi yskiä kovasti ja haukkoa henkeään. Hänen vointinsa oli niin huono, että Jennifer päätti toimia kuskina hänen sijastaan.
Kesken ajomatkan lääkäri soitti ja totesi, että koska Andren koronavirustesti oli positiivinen, hän ei voisi tulla sairaalaan vaimonsa kanssa. Jennifer joutui viemään Andren takaisin kotiin.
‒ Kun jätin hänet kotiin, pelkäsin, etten koskaan enää ehkä näkisi häntä, Jennifer muistelee USA Today -sivustole.
‒ Pelkäsin, että hän kuolisi nukkuessaan, kun hän oli yksin.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Andre pelkäsi todella
Kun Jennifer oli päässyt sairaalaan, hän soitti miehelleen ja käski tämän soittaa hätänumeroon.
Ambulanssi saapui talolle. Hoitajat tarkastivat hänen happitasonsa ja sanoivat, että kaikki oli kunnossa. Koska sairaalassa oli ihmisiä, jotka tarvitsivat sänkypaikkaa Andreta enemmän, hän joutui jäämään kotiin.
Tuona yönä Andre jätti etuoven lukitsematta, koska pelkäsi, ettei välttämättä pääsisi ovelle asti. Häntä pelotti itsensä ja vaimonsa puolesta.
‒ Tiesin, että olin lähellä menettää henkeni.
LUE MYÖS: Amerikkalaislääkärit varoittavat: Koronavirus voi aiheuttaa vakavia sairauskohtauksia nuoremmilla potilailla
Sänkypaikka löytyi lopulta
Ensin sairaalan väki ei tiennyt, mitä tehdä Jennferin kanssa, koska hänen miehensä koronavirustesti oli ollut positiivinen ja niin oletetettiin Jenniferinkin testin olevan. Sairaalassa myös tiedettiin Jenniferin oireista.
Ensimmäinen testi näytti negatiivista, mutta toinen toi positiivisen tuloksen. Hän istui pyörätuolissa sillä välin, kun hänelle yritettiin etsiä nukkumapaikkaa. Hänen pelättiin tartuttavan muut äidit ja vastasytyneet. Sitten hänelle löytyi koronaviruspotilaiden hoitoon tarkoitettu erikoishuone.
Vastasyntyneillä ei ollut koronavirusta
Jennifer synnytti kaksoset 3. huhtikuuta. Lapset, Mitchell ja Maksim, vietiin saman tien turvaan siltä varalta, että Jennifer tartuttaisi koronaviruksen heihin. Jennifer ehti laittaa kännykällä kuvan lapsista miehelleen.
Meni kolme viikkoa ennen kuin Jennifer ja Andre pääsivät näkemään lapsensa. Keskosina syntyneet lapset tarvitsivat nimittäin erityistä huolenpitoa. Kummallakaan lapsista ei ole koronavirusta.
Torstaina, kun molempien vanhempien testitulokset olivat osoittautuneet negatiivisiksi, he pääsivät näkemään lapsensa.
Kolmen viikon sairaalahoidon jälkeen Mitchell pääsi kotiin. Maksimilla on edelleen keuhko-ongelmia, joten hän pysyy sairaalassa vielä muutaman päivän.
LUE MYÖS: Miksi tietyillä alueilla koronakuolleisuus on suurempaa kuin toisilla? Saksalaistutkimus paljasti yhdistävän tekijän
Varoituksen sana muille
Andre ja Jennifer halusivat kertoa tarinansa, sillä ihmisten pitäisi pariskunnan mukaan käsittää, miten vaarallinen koronavirus on. Heidän mukaansa synnytys käynnistyi ennenaikaisesti ja samainen virus melkein vei Andren hengen.
‒ Haluan kaikkien tietävän, että tämä virus pitää ottaa vakavasti, Jennifer totesi.
Jenniferiä suututtaa, kun ihmiset kirjoittavat sosiaaliseen mediaan, että koronavirus ei ole vakava asia.
‒ Silloin ajattelen vain, että voi kun tietäisitte. Se ei ole vain flunssa.
LUE MYÖS: Koronaoireista kärsinyt amerikkalaismies käännytettiin kolmesti sairaalasta – poika kertoo riipaisevasta kuolemasta: "Hän aneli henkensä puolesta"
LUE MYÖS: Raskaana oleva Angela asetettiin koomaan koronaviruksen vuoksi – sai herättyään kuulla yllättävän uutisen: "Se oli tajunnanräjäyttävää"
Lähde: Eu.usatoday.com