Jere Tiihoselle kävi kylmät – SM-kisa täysin pieleen ja karu paljastus

Jere Tiihonen jää ilman tulosta hauiskäännön SM-kisassa 0:24
Näin päättyi Jere Tiihosen maksimihauiskääntökisa – myös 80 kilon kääntö hylättiin.

Viime vuosien toistohauiskääntömestari Jere Tiihoselle kävi kylmät ja hän jäi ilman tulosta maksimihauiskäännön SM-kilpailussa Lahdessa. Kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa juuri Tiihosen toiveesta.

Jere Tiihonen oli voittanut edelliset kolme Suomen mestaruutta aiemmin kilpaillussa toistohauiskäännössä, jossa tangossa oli puolet kilpailijan kehonpainosta ja toistojen määrä ratkaisi. Hän toivoi uutta haastetta maksimikisasta, ja se myös hänen ehdotuksestaan tänä vuonna karsintoineen järjestettiin.

Naisten kilpailussa nähtiin Nordic Fitness Expossa sunnuntaina Suomen ennätyskin, kun Päivi Isola voitti SM-kultaa 43,5 kilolla. Hän paransi Maria Tuukkasen karsinnoissa tekemää SE:tä puolella kilolla. 

Miesten Suomen mestaruuden saavutti Riku Paalanen 82,5 kilolla. Miehissäkään karsintojen paras, SE:n 84 kilolla tehnyt Kimmo Kurtti, ei päässyt finaaliin paikalle.

Sunnuntaina ei ollut lainkaan Jere Tiihosen, yhden ennakkosuosikeista, päivä. Hänen kaikki kolme suoritustaan hylättiin.

Avausraudalla 72,5 kiloa Tiihonen laski mutkatangon liian nopeasti ennen komentoa alas. 77,5 kilossa ja 80 kilossa hänen vartalonsa irtosi seinästä, kun sekä pakaroiden, hartioiden että pään tulee pysyä siinä läpi noston.

Näet Tiihosen viimeisen epäonnistuneen yrityksen ylälaidan videolta.

"Nyt ei puoleen vuoteen juosta"

Tiihonen sanoi nostaneensa harjoituksissa paljon isompiakin rautoja niin, että takapuoli pysyy seinässä kiinni. Hän kiteytti, että tänään asennon haku ei onnistunut. Mies kertoi kuitenkin myös karusta fyysisestä takapakista.

– Nyt ei oikein kulkenut. No, satutin kolme viikkoa sitten jalkani. Kalvojänne repesi irti. Nyt ei puoleen vuoteen juosta, tämä on tällaista kinkkaamista. Mutta ei sillä selitellä. Se oli tänään tällaista ja jätkät olivat vahvempia, Tiihonen kommentoi.

Jos salitapaturmaa ei olisi käynyt, Tiihonen olisi päässyt harjoittelemaan viime viikkoina paremmin, mutta hän toisti, että muut olivat vahvempia.

Kovien kilpakumppanien myötä Tiihonen ei tyytynyt kevyisiin rautoihin.

– Olen yli kahdeksaakymmentä nostanut, niin tiesin, että pystyn laittamaan sen kyllä. Mennään nyt syteen tai saveen sitten. Jos äijät kerran nostavat isoa rautaa, joko tai. Nyt se oli tai.

– Hyvä kisa, kivoja kavereita.

"Tänään sitä saatiin"

Kannattaa varoa, mitä toivoo tai pyytää, sanotaan. Epäonnistumisestaan huolimatta Tiihonen oli kuitenkin hyvään urheiluhenkeen ehdottomasti sitä mieltä, että maksimikisaa kannatti pyytää SM-ohjelmaan mukaan. Hän halusi haastaa itseään ”isojen miesten kanssa” toistokilpailujen voittokulkunsa jälkeen.

– Reilu kisa. Taisin olla pienin kaveri, ja jätkät olivat isoja vahvoja, mutta ei se mitään, pitää haastaa itseään. Tänään sitä saatiin.

Painoluokkia Tiihonen ei maksimikisaan mukaan mieli.

– Tykkään tästä. Näen sen kuitenkin omalta osaltani niin, että minulla on mahdollisuus pärjätä. Tässä ei olla kaukana, ja tiedän, mitä olen nostanut. Mieluummin minä pienempänä ukkona pärjään isommille ja haastan heitä.

Vuosi sitten Tiihonen oli dieetannut toistokisaan painonsa 85 kiloon, mutta painoi nyt 92 kiloa. Lisää kokoa mies ei tästä kuitenkaan halua kerryttää.

– En ole tottanut olemaan näin painava. Ei tässä ole kiva olla. Nyt sai syödä ihan perusmakaronilaatikkoa himassa eikä pelkkää kanaa ja parsaa, Tiihonen hersytteli.

Maksimihauiskäännön SM-mitalistit:

Miehet:

Riku Paalanen 82,5 kg
Joni Jokela 82 kg
Tuomas Rytkönen 80 kg

Naiset:

Päivi Isola 43,5 kg (Suomen ennätys)
Eveliina Rosenström 40 kg
Maria Kojoukhova 35,5 kg

Päivi Isola tekee hauiskäännön naisten Suomen ennätyksen 43,5 kilolla 0:21
Katso tästä, miten Päivi Isola teki naisten Suomen ennätyksen 43,5 kilolla.

Lue myös:

    Uusimmat