"Onko se Jari oikeasti kunnossa?" Jari Sillanpää avoimena viime vuosien kohuista MTV:n erikoishaastattelussa – kertoo huumeidenkäytön loppuneen viisi vuotta sitten

7:55img
Jari Sillanpää avoimena viime vuosien kohuista – ”Olen lopettanut huumeet jo silloin vuonna 2018”.
Julkaistu 17.06.2023 07:01
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Jari Sillanpää avaa elämäänsä MTV Uutisten erikoishaastattelussa.

Laulaja Jari Sillanpää tuli koko kansan tietoisuuteen yhdessä yössä, kun hänet kruunattiin tangokuninkaaksi vuonna 1995. Sitä ennen Sillanpää oli osallistunut kaksi kertaa Tangomarkkinoille, ja sijoittuikin vuonna 1994 tangoprinssiksi. Sillanpäälle kelpasi kuitenkin vain voitto.

Kolmas sija ei antanut minulle lupaa henkisesti esiintyä ihan täysin. Se kuninkuus vuonna 1995 teki sen, että uskalsin olla ihan sataprosenttisesti se, mikä minä olen lavalla. 

Tangokuningasvuonna Sillanpää esiintyi pääsääntöisesti tanssilavoilla ravintoloissa. Sillanpää kiinnitti huomion, että paikalla oli tanssikansan lisäksi myös paljon yleisöä, jotka vain kuuntelivat ja katselivat esitystä – eivätkä siis tanssineet ollenkaan.

Näin hirveän tärkeäksi, että minun pitää laajentaa repertuaaria kunnolla. Niin minä tein. Jossain vaiheessa aloin miettiä, että haluan tehdä musikaaleja ja teemakonsertteja. Tiesin tämän jo siinä vaiheessa, kun voitin, että tämä tulee tarjoamaan minulle mahdollisuuden luoda laajasti tätä juttua.

"Pakotin itseni ulos autosta"

Sillanpään keikkakalenteri tuli hetkessä täyteen, ja hän ajoi itse pääsääntöisesti keikkamatkat ympäri Suomen. Muutaman vuoden päästä laulajalla alkoi olla väsymyksen merkkejä. 

Tein 5-6 keikkaa viikossa sekä edustusjuttuja ja haastatteluita. Kerran yhtenä kesänä pakotin itseni pysähtymään tien viereen ja väkisin menin ulos autosta. Menin kuuntelemaan, miltä se kuulostaa, kun linnut laulaa. 

Olin unohtanut kaikki tärkeät pienet asiat elämässäni, ne vaan häipyivät. Se oli vaan sitä, että mennään keikalle, suoritetaan ne kaksi settiä ja sitten kaksi tuntia kirjoitetaan nimmareita sekä otetaan yhteiskuvia, sitten lähdetään ajamaan kotiin, Sillanpää muisteli uransa alkuaikoja.

Lue myös: Jari Sillanpäästä nähdään neliosainen dokumenttisarja – laulaja paljastaa, mitä on luvassa: "Nyt nähdään avoin Jari"

"Hyppäsin alueelle, mihin ihmisen ei kuulu mennä"

Menestyksekkääseen uraan on tullut viime vuosien aikana säröjä erilaisten kohujen myötä. Sillanpää huokaa syvään kysyttäessä, mitä hänelle tapahtui.

Minä luulen, että hyppäsin sellaiselle alueelle ja semmoiseen paikkaan, mihin ihmisen ei kuulu mennä. Se tapahtui.

Sillanpää tuomittiin muun muassa vuonna 2018 huumausainerikoksista. Vuonna 2020 Sillanpää sai sakkotuomion sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Koen, että se oli vähän yliammuttu, se rangaistus, mikä tuli siitä. Ei ollut mistään kuvien levittämisestä kyse, mutta niinhän se Riitta Leppiniemikin (Sillanpään asianajaja) on monesti yrittänyt kertoa. Totta kai se on rikosnimikkeen nimi, niin siitä voi saada kuvan, että tämä on paljon laajempi mitä se oikeasti on ollut.

"Onko se Jari oikeasti kunnossa?"

Sillanpää kertoo haastattelussa, että välillä konserttijärjestäjät kyseenalaistavat hänen vointinsa.

Tosi harva sanoo minulle suoraan. Joskus tiedän, että konserttimanagerille on sanottu, että onko se Jari oikeasti kunnossa. Hän yrittää sanoa, että olen lopettanut huumeet jo silloin 2018. 

Yllä olevalla videolla Sillanpää kertoo, mitä ajattelee tuomioistaan nyt ja näet myös tulevan dokumenttisarjan trailerin.

Siltsu-dokumenttisarja ilmestyy MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla syyskuussa.

Tuoreimmat aiheesta

Jari Sillanpää