Valvovatpa huoltajat lapsiaan miten hyvin tahansa, on aina olemassa mahdollisuus, että lapsi törmää pornograafiseen sisältöön käyttäessään älylaitetta tai katsoessaan televisiota. Tämän vuoksi pornosta ja seksistä kannattaa puhua kotona jo ennen kuin lasta hämmentäviä tilanteita pääsee syntymään. Seksuaalikasvattaja Sofia Sarkava neuvoo, kuinka puhua aiheesta lasten kanssa.
Seksuaalikasvattaja, yhteisöpedagogi ja taiteilijanimellä Lady Clitter seksityötä tekevä Sofia Sarkava näki ensimmäisen kerran pornoa alakouluikäisenä kioskin lehtihyllyssä.
– Kuten varmasti monia lapsia ja nuoria, niin pornolehdet enemmän kiehtoivat kuin ahdistivat minua. Tuntui kuitenkin siltä, että asiasta ei voinut puhua kenellekään, koska seksi ja porno olivat lähipiirissäni jotenkin vaiettuja asioita.
– Ainoat pornokasvatustilanteet lapsuudessani olivat sellaisia kommentteja kuten "älä katso" ja "noi ei oo sulle". Olisi ollut kiva, että aikuiset olisivat selittäneet, mistä on kyse ja miksi porno ei ole minulle.
Jotta muut lapset ja nuoret voisivat välttää Sarkavan kokemuksen siitä, että seksi ja porno ovat kiellettyjä tai vaiettuja puheenaiheita, tarjoaa hän nyt webinaarikoulutusta aikuisille siitä, miten ja miksi lasten kanssa pitäisi puhua pornosta.
Lue myös: "Lapsi ja seksi eivät kuulu samaan lauseeseen" – pikkulasten seksuaalisuus on tabu, josta pitäisi oppia puhumaan
Pornosisältöä voi tulla vastaan esimerkiksi TikTokissa
Suomen lain mukaan pornoelokuvat ovat K-18, mutta jotkin pornolehdet ovat K-15. Näiden lisäksi pornoa voi tulla alaikäisille vastaan älylaitteita käyttäessä.
– Pornoon törmätäkseen aihetta ei tarvitse googlettaa. Sisältöä voi tulla vastaan TikTokissa, Instagramissa ja Twitterissä, vaikka älylaitteisiin olisi laitettu joitain rajoituksia päälle.
Sarkava neuvoo, että ennen kuin aiheesta puhuu alaikäisen kanssa, on hyvä käydä läpi, osaako asian selittää itselleen ja onko ymmärtänyt itse, mitä porno, seksi ja seksuaalisuus tarkoittavat.
– On tärkeä pohtia, mikä oma ja yleinen suhtautuminen on pornoon. Onko itse nähnyt pornoa koskaan tai kuluttanut sitä ja mitä ajatuksia porno itsessä herättää. Kun asia on itselle selkeä, on siitä helpompi keskustella lapsen kanssa.
Sarkavan mukaan seksuaalisuus, seksi ja myös porno ovat aiheita, joista olisi hyvä keskustella lapsen kanssa jo ennen kuin lapsi itse törmää aiheisiin kodin ulkopuolella.
– Viimeistään ennen alakoulun aloittamista olisi hyvä käydä näitä aiheita läpi, koska vaikka et itse antaisi lapsesi käyttää älylaitteita, niin koulussa kavereilla niitä jo on.
– Kun aiheista puhutaan jo nuorena avoimesti, ehkäistään sillä häpeää ja pahimpia skenaarioita kuten esimerkiksi pornoaddiktiota myöhemmässä vaiheessa. Avoin puhe voi myös helpottaa avun hakemista, jos nuori epäilee jossain kohtaa olevansa addiktoitunut pornoon.
Huomioi lapsen ikä
Päiväkoti-ikäiselle opetetaan omien ja toisten rajat
Päiväkoti-ikäisen lapsen seksuaalikasvatukseen kuuluu tunne- ja kaverikasvatus. Keskustelut siitä, miten kohdataan toisia ihmisiä, kuinka leikitään kavereiden kanssa, miten otetaan toiset ihmiset huomioon ja miten puhutaan omista tunteista ja rajoista.
– On hyvä puhua lapsen kanssa siitä, miten kertoa omista rajoista muille, sillä vieraat ihmiset eivät voi tuntea niitä.
Jo pienelle lapselle on hyvä opettaa, ettei toista ihmistä saa koskea ilman lupaa, eikä toinen ihminen saa koskea lapseen ilman tämän lupaa. On myös hyvä kertoa, että uimapuvun alle jäävät alueet ovat lapsen omia, joihin toiset ihmiset eivät saa koskea, jos lapsi ei sitä tahdo.
Kaiken ikäisten lasten kanssa on hyvä puhua "asioista niiden oikeilla nimillä". Sarkavan mukaan aikuisten on hyvä käydä läpi keskenään, millä termeillä lapselle puhutaan, ettei eri sanojen käyttö sekoita lasta.
– Itse kuulen paljon, että alakouluikäiset puhuvat pilluista ja peniksistä vessa-asioina. Tämä voi aiheuttaa lapsen kasvaessa häpeää, jos genitaalit yhdistetään vain vessassa tapahtuviin toimintoihin.
Lue myös: Puhelimeen kilahtavat sukuelinkuvat ovat lapsille jo "normipäivää" – näin suojelet lasta netin seksuaaliväkivallalta
Selitä alakouluun lähtevälle, mitä seksi ja porno ovat
Kun lapsi on siirtymässä kouluun, voi keskusteluissa puhua seksistä ja pornosta.
– Kerro lapselle, mitä nämä asiat tarkoittavat ja kenelle lapsi voi tulla puhumaan aiheista, jos niihin liittyy ahdistusta tai mieleen nousee kysymyksiä. Pornosta voi kertoa, että ne ovat videoita tai kuvia, jotka on alunperin tarkoitettu aikuisille, mutta välillä lapset saattavat nähdä niitä jossain. Kerro, että seksi on aikuisten leikkiä ja sitä tehdään vain, jos kaikki osapuolet sitä haluavat.
Jos taas vastaan tulee tilanne, jossa lapsi itse ottaa seksin tai näkemänsä pornograafisen sisällön puheeksi, on lapselle hyvä kertoa, ettei hän ole tehnyt mitään väärää.
– Lapselle voi kertoa, että sinusta on ihanaa, että hän on tullut puhumaan aiheesta kanssasi. Luo tilanteeseen turvallinen ilmapiiri, ettei lapsi luule, että on toiminut väärin. Käy lapsen kanssa läpi, mitä hän on nähnyt ja mitä hän haluaa tietää.
Lue myös: Lastenpsykiatri Cacciatore: Lapsille pitää puhua avoimesti kaikista kehonosista
Yläkouluun siirtyvälle tai yläkoululaiselle voi avata pornoteollisuutta enemmän
Kun lapsi alkaa lähestyä yläkouluikää, voi pornosta puhua jo siltä kannalta, että kuka sitä tekee ja miksi sitä tehdään. Myös pornon eettisyydestä voi keskustella.
Murrosikäiset tietävät todennäköisesti jo eettisemmästä ruoan tai vaatteiden valmistuksesta, joten sitä kautta voi lähteä keskustelemaan myös eettisestä pornosta.
– Nuoren kanssa voi pohtia, mitä eettisyys hänelle tarkoittaa ja miten se voi näkyä pornossa tai pornon tuotannossa.
Sarkava kertoo, että eettinen porno voi tarkoittaa monia asioita.
– Esimerkiksi sitä, että esiintyjien rajat on käyty läpi ja niitä on kunnioitettu pornon tuotannossa. Eettisen pornon tekijät maksavat asiallista palkkaa työstä ja käyvät läpi kaikkien näyttelijöiden kanssa, mihin pornoa levitetään ja kuka sitä saa levittää. Myös sillä on merkitystä, miten ja missä roolissa vähemmistöt esiintyvät pornossa.
Sarkavan mukaan pornon eettisyyden varmistaminen on hankalaa aikuisillekin.
– Eettisyydestä on vaikea varmistua sataprosenttisesti. Ilmaisilla pornosivuilla voi katsoa, onko materiaalin jakaneen henkilön profiili verifioitu. Kannattaa katsoa tarkasti kategoriat ja otsikot ja kyseenalaistaa niitä. Suosittelen seuraamaan pornontekijöitä somessa ja kuulemaan tarkemmin heidän projekteistaan ja ajatuksistaan.
Sateenkaaria, nettipornoa ja nautintoa – miten koulujen seksuaalikasvatusta tulisi kehittää? Juttu jatkuu videon jälkeen.
10:23
Lapsetkin ovat seksuaalisia olentoja
Sarkava muistuttaa, että on mahdollista, että alaikäiset kuluttavat pornoa itseään hyväillessä. Sisältö ei siis välttämättä tule nuorelle vastaan vain vahingossa.
– Alaikäisen pornon kulutus on vähän samanlainen asia kuin alaikäisen alkoholin kulutus. En kannusta siihen, mutta lapsen tai nuoren on hyvä tietää, että jos niitä kuluttaa, hän voi turvautua aikuiseen, jos tulee vastaan ongelmatilanteita ja mieltä askarruttavia kysymyksiä. Olisi tietenkin hyvä, että pornoa kuluttavalla olisi kyky käsitellä näkemäänsä sisältöä.
– Aikuiset välillä unohtavat, että lapsetkin ovat seksuaalisia olentoja ja hekin voivat masturboida ja nauttia itsestään. Sille ei ole ikärajaa, että hyväilee itseään. Lapselle tai nuorelle on hyvä kertoa, ettei siinä ole mitään väärää ja se on luonnollinen osa omaa seksuaalisuutta ja omaan kehoon tutustumista.
Vanhemmat huolissaan OnlyFansin houkuttelevuudesta
Kun Sarkava on kouluttanut lasten kanssa työskenteleviä aikuisia ja lasten vanhempia pornosta puhumisesta, on usealla noussut esiin huoli siitä, että alle 18-vuotias haluaa luoda oman tilin OnlyFansiin.
– OnlyFans on ollut paljon esillä uutisissa, mikä on siinä mielessä hieno asia, että se pienentää seksityön stigmaa. Jos nuori kertoo kiinnostuneensa aiheesta, on hänelle hyvä sanoa, että hänen tulee odottaa täysi-ikäisyyttä, mutta on kiva, että aihe kiinnostaa.
– En pidä sitä mahdollisena, että alaikäinen pääsisi tekemään sivustolle sisältöä, sillä kirjautuessa vaaditaan henkilötodistusta, josta näkee tilin tekijän iän. Alle 18-vuotias ei saa luotua tiliä sivustolle.
Sarkava neuvoo, että jos nuorta tuntuu oikeasti kiinnostavan sisällön tuotanto OnlyFansiin, on nuoren kanssa hyvä käydä läpi seksityöhön liittyviä riskejä ja stigmaa.
– Keskustelu tulisi käydä demonisoimatta alaa ja alalla olevia ihmisiä. Seksi- ja erotiikka-alalle tultaessa on hyvä tietää, mitkä ovat omat rajat ja osata pitää niistä kiinni.
– Kaikkien ei ole pakko kuluttaa OnlyFansia tai tuottaa sinne sisältöä, mutta on tärkeää, ettei tuomitse heitä, jotka näin tekevät. Sivusto antaa monelle mahdollisuuden toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ja joillekin sisällöntuottajille kyseessä on myös tärkeä elinkeino.