Joka kolmas 18–34-vuotias aikuinen nuori on harkinnut vakavasti itsemurhaa jossakin vaiheessa elämäänsä.
Itsetuhoisia ajatuksia potevien osuus on vieläkin korkeampi 25–34-vuotiaiden joukossa. Suomen Mielenterveys ry:n teettämän kyselyn mukaan heistä jopa 38 prosenttia on ainakin joskus harkinnut itsemurhaa.
Tuoreen kyselyn mukaan kaikenikäisistä itsemurhaa on harkinnut joka viides.
Itsemurhakuolleisuus on vähentynyt tasaisesti vuodesta 1990, jolloin Suomessa tehtiin itsemurhia yli 1 500. Aivan viime vuosina niiden määrä on taas kuitenkin hieman lisääntynyt.
Suomen Mielenterveys ry:n itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa, että itsetuhoisten asioiden tunnustamisessa on selkeä sukupolvien välinen ero.
– Nuoret tunnistavat ja tunnustavat asioita nykyään helpommin kuin ennen. Huomataan herkemmin huono olo ja ahdistuksen oireet. Nuoret myös puhuvat itsemurha-ajatuksistaan avoimemmin kuin vanhempi sukupolvi, jolle itsemurha on edelleen tabu.