Joonas Hytönen jätti julkisuuden: "Olin jurrissa lehden kannessa ja pysähdyin miettimään, mitä olen tekemässä"

8:33img
Julkaistu 28.03.2017 10:28

MTV VIIHDE

Huomenta Suomessa vieraillut Joonas Hytönen saapui vieraaksi suoraan tv-lähetykseen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008.

Joonas Hytönen, 42, oli 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä televisiosta tuttu kasvo. Hytönen tunnettiin muun muassa sellaisten ohjelmien kuin JyrkiJoonas Hytönen ShowPelastakaa sotamies Hytönen ja Ruben & Joonas juontajana.

Vuonna 2008 Hytönen vetäytyi julkisuudesta, ja nykyään hän työskentelee tv-tuotantoyhtiö FremantleMedia Finlandin toimitusjohtajana.

– Vuonna 2008 olen ollut viimeksi suorassa lähetyksessä. Olen varmasti teidän kaikkien aikojen eniten jännittänyt vieras Huomenta Suomessa. Yöunet jäivät käytännössä väliin kokonaan, Hytönen sanoi.

– Rakastan televisiota ja rakastan esiintymistä, mutta se kaikki muu, mikä julkisuudessa olemiseen liittyi, väsyin siihen vuosi vuodelta enemmän. Myös läheiseni väsyivät.

Hytönen halusi kuitenkin jatkaa alalla, mutta ei enää kameran edessä.

– Vuonna 2008 ei ollut vielä kännykkäkameratouhua, mikä on tuonut oman viehätyksensä julkisuudessa olemiseen. Olin Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa, ja kun se päättyi, tajusin, että alun perin aloitin toimittajana televisiossa ja olin joutunut tosi kauas siitä. Olin tv:ssä ilman paitaa, paljettikalsareissa ja sitten vielä lehden kannessa jurrissa, Hytönen muistelee.

– Pysähdyin miettimään, että mitä ihan oikeasti olen tekemässä. Rakkaudesta lajiin, se kantaa tiettyyn pisteeseen asti ja se tuli vastaan.

Joonas Hytönen puhuu Ivan Puopolon ja Kirsi Alm-Siiran haastattelussa myös muun muassa eilen maanantaina julkaistuihin tv-vaikuttaja Jorma Sairasen muistelmista sekä televisio-ohjelmien tekemisestä nykypäivänä.

Katso Hytösen haastattelu kokonaisuudessaan artikkelin alussa!

Tuoreimmat aiheesta

Huomenta Suomi