Eveliina Salonen pääsee kakkospaikalta tavoittelemaan Suomen ensimmäistä frisbeegolfin MM-kultaa Lynchburgissa Virginiassa sunnuntaina.
Neljännen kierroksen kaksi alle parin oli Salosen (–19) viikon heikon, ja hänen yhdysvaltalainen taisteluparinsa Holyn Handley (–20) siirtyi yksin johtoon.
Kärkikaksikon seitsemän heiton etumatka kaventui, kun sijojen 3–5 Kat Mertsch (–15), Natalie Ryan (–12) ja Kristin Tattar (–11) kirjauttivat parhaita tuloksia lauantaina.
Heidi Laine (–3), Henna Blomroos (–1) ja Silva Saarinen (+2) löytyvät peräkkäisiltä sijoilta 8–10. Saarinen on pelannut kolme laadukasta kierrosta, mutta torstainen +9 murskasi mitalihaaveet.
Sonja Laineen (+33) loppusijoitus on jaettu 56:s, sillä sunnuntain finaaliin pääsee 36 parasta. Jenni Karppinen keskeytti eikä lähtenyt enää lauantaina radalle.
Suomi on toistaiseksi kerännyt kaksi mitalia MM-frisbeegolfin historiassa. Sekä Salosen että Blomroosin palkintokaapista löytyy yksi hopea.